perjantai 1. elokuuta 2008
Iltapäivätreeniä
Käytiin ottamassa pientä iltapäiväreeniä. Aloitettiin noudolla. Pari päivää sitten ostin uuden, korkeamman kapulan. Kerran oltiin sitä jo kotona haisteltu ja tuntui toimivan. Heitin Miljalle kapulan, Milja nouti, toi ja pienellä avustuksella istui kapula suussa sivulle. Aivan mahtavaa! Muutaman toiston tein, sivulle tuonti ei ollut varmaa mutta loppujen lopuksi pystyin lopettamaan liikkeen istumiseen. Hienoa. Ainut haitta oli että kapulan toinen laippa irtosi kesken liikkeen, mutta se korjataan liimalla.
Kapulan jälkeen siirryin seuraamiseen. Milja kun on viime aikoina tehnyt sitä haahuilemalla.. Nyt kuitenkin motivaatiota tuntui olevan. Varsinkin siinä vaiheessa, kun itse kävelen ripeästi reippaana, on kontakti hyvä. Hiukan Milja välillä kuikuilee muualle, mutta ei häiritsevästi.
Viimeisenä otettiin luoksetuloa. Aluksi pelkkää pysäyttelyä, siinä on vieläkin vähän tekniikka hukassa. Loppujen lopuksi toimittiin siten, että nami ei tulekaan multa, vaan avustajalta Miljan takaa. Tuntui toimivan. Täytyy kattoo miten toimii seuraavissa treeneissä. Treenit lopetin suoralla luoksetulolla, mikä toimi moitteettomasti, joskin hitaasti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti