Huoh. Mitenköhän kuvailisi meidän viikonlopun agilitykisoja? Tuo otsikko taitaa kuvata kaiken tarpeellisen. Persiilleen meni ja pahasti, huono maku jäi suuhun kisojen jälkeen ja suurimpana ehkä epätoivo. Huoh.
Okei, mä tiedän että Sinna pudottelee rimoja kun ei katsele niitä yhtään. Mä myös tiedän sen, että rimojen pudottelu johtuu myös musta ja mun asenteesta. Ja mä jännitän sitä pudottelua, jolloin oon kiree ja hermostunut. Treenaaminen ei ole enää kivaa näiden asioiden takia. Pitää yrittää olla rento, mutta sitä ei myös yhtään helpota se, että Sinna on tällä hetkellä yliaktiivinen duracellpupu piraijaksi muuntautuneena. Siis aivan kamala.
Viime viikon treeneissähän päätin pitkästä aikaa käyttää kuppia palkkana, siis lähetetään palkalle. Ostin jopa uuden kupin, metallikupin muovireunuksella. Parin kupille lähetyksen jälkeen muovireunus oli jo päreinä. Sen jälkeen Sinna alkoi järsiä sitä itse kuppia. Malttoi aina syödä sen namin ja sitten raivona kupin kimppuun. Lopulta jouduin ottamaan koko kupin pois, kun Sinna viis veisasi esteistä, kuhan pääsi kuppia tappamaan.
Ja tältä pohjalta sitten kisoihin. Eka rata, ehdin ottaa pannan kaulasta ja sanoa istu, niin sitten lähti. Koira meinaan. Kohti esteitä. Oli jo tokalla esteellä kun kääntyi katsomaan mua, kiroili ja raivosi että minne mennään. Rima alas. Ja monta muutakin rimaa. Juoksi keinusta ohi. Mutta, jotain hyvää, kontaktit oli loistavat. Olin jo etukäteen päättänyt että kontakteihin panostetaan. Ja koska alussa tippui jo rimoja, niin keskityin vain hyviin kontakteihin. Niin hyvin keskityin ja vaadin, että Sinnalle tuli jopa 0,34s yliaikaa. Historiallista, sanoisinko.
Toinen rata oli hyppyrata eikä sen parempi. Tällä kertaa pysyi lähdössä hieman paremmin, tosin jouduin peruuttaman pois päin ja hokemaan istuistuistuistu (ja mä inhoan tätä. Oon usein ihmetellyt ihan ääneet että eikö olisi helpompaa opettaa se paikalla pysyminen. Sit teen ite näin. Just joo). No, Sinna lähti sitten vasten mua, tiputti ekan riman kun katsoi mua ja meni seuraavana esteenä olleen renkaan välistä. Kepeiltä putkelle viennissä hyppäsi ja nappasi ranteesta kiinni. Siis kaiken kaikkiaan kaamea.
Vika rata oli taas agilityrata. Tällä kertaa luulin että Sinna pysyi paikallaan, uskalsin jättää istumaan kerta käskyllä ja poistua jopa ihan normaalisti kauemmas. Totuus olikin toinen, Sinna oli hiipinyt mun perään metrin ja istunut taas just ennen mun käännöstä. Voi huokaus. No, meno oli ehkä hieman hillitympää kun aiemmilla kerroilla. Kontaktit oli jälleen hyviä, samoin kepit. Mutta tulihan niitä rimoja alas.
Sunnuntai-ilta menikin sitten pohtiessa että mitäs nyt. Tauko? Vaiko vaan sitkeää treenaamista. Mutta minkälaista treenaamista? Näitä pohtiessa...
Jotain hyvääkin uutista sentään pelkkien masentuneisuuden lisäksi. Perjantaina käytiin aamusta fyssarilla. Sinna oli kunnossa, lanne oli taas vinossa mutta se johtuu todennäköisesti parin viikon takaisesta ympäripyrähdyksestä agilityssä. Muuten ei mitään ihmeellistä. Miljakin oli yllättävän hyvässä kunnossa, tosin hoitoväli saisi kyllä olla lyhyempi. Ei siis tarvitsisi päästää tuohon kuntoon kun missä se nyt oli, mutta kipeä se ei ollut nytkään. Kokeiltiin siis nyt sitä että hoitoväli olisi 6 viikkoa ja se osoittautui liian pitkäksi väliksi. Milja oli tosi tyytyväinen hoidon jälkeen, siinä vaiheessa kun enää juteltiin eikä koko koiraan koskettu, niin Milja vaan pötkötteli tyytyväisenä pöydällä. On se kullanmuru <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti