Taas yksi viikko takana

Viime viikon alussa nautittiin kauniista lenkkeilysäästä. Aurinko paistoi niin upeasti, että olisi voinut lenkkeillä vaikka aamusta iltaan. Harmi vaan, että töissäkin piti olla :) Pakkasetkaan kun eivät vielä haitanneet niin Miljankin tassut tarkeni lenkkeillä. Kyllä sai nauttia.

Keskiviikkona meitä kävi kouluttamassa Timo Rannikko. Rata oli kiva, mutta koska Sinnan ongelmat ovat niissä rimoissa, niin käytiin sitten niitä läpi. Katsottiin ensin ohjausteknillisesti, että mikä mättää. Tehtiin sama kohta kolmella eri ohjaustekniikalla, ensimmäisellä kerralla niisto, toisella sylkkäri ja kolmannella valssi. Niisto meni ihan jotenkuten, sylkkäri oli ihan kamalaa. Siinä kun Sinna joutui itse miettimään kulkemisiin, niin sen sijaan että olisi miettinyt sitä nenän edessä olevaa estettä, niin se miettikin jo siitä seuravaa. Keskittyminen oli hirmu vaikeaa. Kolmas vaihtoehto, joka oli mulle vaikein, olikin sitten Sinnalle sopivin. Tiesi koko ajan minne mennä eikä ylimääräisiä kirosanoja tullut.

Seuraavalla kierroksella keskityttiin häiriötreeniin. Ensin rallateltiin U:n muotoista suoraa, eli hyppyjä, putkeen, hyppyjä. Sain vedättää ja vaikka mitä, niin hyvin meni. Ongelmia tuli siinä vaiheessa, kun aloin kaivamaan palloa taskusta - Sinnan huomio kiinnittyi siihen ja sen jälkeen rimat ropisi. Aloitettiin sitten astetta vaikeampaa häiriötä. Koira putkeen ja siitä hypylle ja kääntö takaisin. Ensin kouluttaja pomputteli palloa vieressä, siihen kun totuttiin niin heitti seinään - kauempana oleva häiriö ei enää haitannut. Paikallaan maassa oleva pallo oli vaikea, vaikka pallo oli kouluttajan kengän alla niin Sinna olisi vaan halunnut sitä. Sitten vielä pallo mun vastakkaiseen käteen ja piti saada ohjattua koira esteen yli. Ylivoimaisen vaikeaa.

Tultiin siihen tulokseen, että kahdenlaista treeniä: semmoista missä hiotaan mun tekniikkaa, ettei multa tule virheitä (koska silloin kun ohjaan virheettömästi, niin Sinnakin menee virheettömästi), toinen treeni on taas häiriötreeniä, koska kukaan ei ole virheetön niin Sinna pitää saada toimimaan myös mun virheiden alaisena. Eli näillä mennään.

Perjantaina ennen omaa vuoroa agilityssä käytiin ottamassa hieman hyppytekniikkaa ja tokoilua. Hyppytekniikka oli tosi vallatonta, Sinna oli niin innoissaan lelusta että yritti karkailla sinne. Rimat kyllä pysyivät eivätkä kopisseet. Siinä välillä aina vähän tokoa, seuraamista ja jättäviä, sekä luoksetulon pysäytystä. Pientä ja simppeliä, hyvin onnistunutta treeniä.

Oman vuoron koettaessa agiradalla oli kova mietintä että mitäs nyt tehdään. Rata oli sama, annetut ohjeet olivat mielessä, mutta silti jotenkin hukassa oleva olo. En oikein tiennyt että mistä lähteä liikkelle. Päädyin sitten tekemään rataa 5 esteen palasissa. Samaa alkuhommaa mitä keskiviikkonakin ja palkka putken jälkeen. Ajatuksena se, että mikäli jossain kohtaa ilmenee virhettä niin sitten jäädään sitä katselemaan. No ei ilmennyt. Uskalsin sitten jatkaa rataa siitä eteenpäin, taas 5 estettä ja palkka putken jälkeen. Ei hullummin. Joitain kohtia hieman hinkattiin, mutta ei ihan älyttömiä mokauksia sattunut. Tämän jälkeen ahnehdin hieman liikaa ja otin kokonaisena osanta 5+5 esteen radan. Ihan hyvin sekin meni, mutta ehkä olisi voinut jäädä ottamatta.

Lopuksi vielä a:n kontaktia, se on ihan totaalisesti hukassa. Otettiin pelkkää kontaktikohtaa ja sitä siten että Vuokko avusti palkkaamalla. Ympärillä pyöri muita koiria ja vinkuleluja, häiriötä oli mutta hyvin pikku koira sitä kesti. Kerran kävi juoksemassa toisen ohjaajan luona, mutta muuten keskittyi. Olisin tosin odottanut että kun sheippaamalla tehtiin, että Sinna olisi tajunnut tarjota enemmän, mutta ehkä tollaisia juttuja pitää tehdä aina treenien alussa, ei väsyneellä koiralla. Kaiken kaikkiaan koko treeni-illasta ei jäänyt mikään kovin positiivinen olo, mikä lie syynä.

Lauantaina touhuttiin pakkasesta huolimatta kaikenlaista. Aamulla mittari näytti -18, mutta onneksi se laski auringon noustua -6 asteeseen. Viola tuli pikavisiitille, joten käytiin vilkaisemassa lähellä olevaa koirapuistoa. Oon tiennyt sen tossa lähellä sijaitsevan, mutta koskaan kun en ole käynyt siellä niin en tarkkaan tiennyt mimmoinen paikka on. Ihan kiva ja onneksi siellä ei silloin ollut ketään kun me käytiin. Sinna olisi kovasti halunnut leikkiä, mutta Violaa kiinnosti vaan hajut.


Kinkut

Puistosta otettiin kyyti keskustaan, missä käytiin vilkaisemassa jo kovin pahasti sulaneita jääveistoksia. Siinä hyvästeltiin Viola ja lähdettiin talsimaan takaisin kotiin. Sen verran oli kuitenkin aktiviteetit väsyttäneet Sinnaa, että rauhallisesti malttoi talsia kotiin. Kotiinpäästyä oli koiran vaihto, lähdettiin Miljan kanssa seikkailemaan lähipusikkoon. Milja sai hompotella vapaana, siihen sisältyi paljon haistelua ja keppien kanssa riekkumista. Takajalkoihin laitoin töppöset kylmän takia, hyvin pärjäsi eikä tarvinnut tassuja nostella ollenkaan.



Milja pönöttää

Hompottelulenkin aikana huomattiin myös selvä kevään merkki - joutsenet olivat saapuneet! Kyllä se kevät sieltä tulee :)

Sunnuntaina oli jotenkin vallan karmaiseva ulkoilusää. Aurinko kyllä paistoi, mutta tuuli oli kova ja maa niin jäinen ja kova. Sinna jopa aamulenkillä meni niin pahasti nurin, että ontui hetken etujalkojaan. En kyllä ole täysin varma johtuiko ontuminen siitä että tassut olivat jäässä, mutta heti kaatumisen jälkeen se alkoi. Onneksi kuitenkin iltapäivällä käveli jo nätisti.

Iltapäivälenkin jälkeen sitten aktivoiduttiin kotona. Milja sai touhuta täytetyn kongin kanssa, kun Sinnan kanssa sisätokoiltiin. Perusasentoa, kontaktin pitoa. Kontakti kun meinaa pudota aina kun alusta vaihtuu (matolta laminaatille), niin siihen paneuduttiin. Kaukoissa maasta-seisomaan vaihtoa sekä istumasta seisomaan. Makkarapalkka oli tosi houkutteleva, lisäksi rauhallisia toistoja jouduttiin hakemaan kun Sinna olisi mieluummin tehnyt siinä ajassa kun pyysin yhtä vaihtoa, niin kymmenen vaihtoa. Kärsivällisyyden saatiin sekin toimimaan. Lopuksi vielä yhden tunnarikapulan hakua ties mistä. Nenä kävi hyvin, palautuksen kanssa on ollut ongelmia niin paneuduttiin siihen. Sinna tuo kapulan metrin päähän musta, pysähtyy,korjaa sen asentoa suussa ja vasta sitten tulee sivulle. Sitä sain karsittua kehumalla suorasta nostosta, jolloin juoksi iloisesti luokse. Varmuutta vaan liikkeisiin niin kyllä niistä hyvät tulee.