Iloa ja surua

Viime viikkoon mahtui kaikenlaista, tunteet ovat menneet laidasta laitaan. Juuri kun on ehtinyt todeta että kaikki vaikuttaa hyvältä, niin sitten tulee romahdus. Äskettäin äidille kehuin kuinka Milja on niin hurjan pirteä, ei uskoisi kun tietää mitä vaivoja löytyy.

Torstai osoitti sen, ettei pitäisi koskaan kehua mitään ääneen. Milja alkoi vuotamaan keltaista limaa ja tietenkin alkoi pelko että nyt se kasvain on hajonnut. Soitto eläinlääkärille, mistä kehotus mennä nopeasti eläinlääkäriin. Kasvaimen hajotessa kyseessä pitäisi olla veristä vuotoa, joten toivoa oli. Harmittavasti meidän vakieläinlääkärillä oli kaikki sen päivän ajat varattuina, joten soitin sitten ensimmäiseen mikä oli auki. Sinne saatiin ip aika. Lääkärissä katsottiin lima- sekä pissanäyte ja niiden tulosten perusteella kyseessä oli kunnon tulehdus. Ab-kuuri ja kotiin. Kyselin mielipidettä, että onko tässä järkeä, niin oli sitä mieltä että on. Milja on niin pirteä ja reipas, että kuulemma kannattaa yrittää hoitaa.

No eihän siinä sitten mitään, kotia ja lääkettä. Lääke tehosikin niin hyvin, että perjantaina vuoto loppui ja itse ehdin siinä jo olla iloinen. Palautus maanpinnalle tuli lauantai-aamusta, kun vuoto taas alkoi. Onneksi ei kuitenkaan niin pahana kun aiemmin, joten nyt seuraillaan. Mieltä sekoitti vielä soitti eläinlääkäriin, mistä piti kysellä pissanäytteen viljelyn tuloksia. Siinä ei kuulemma mitään tulehdusta näy... Juttelin vain hoitajan kanssa ja koko puhelu oli niin epämääräinen että hyvin sekava mieli jäi. Ab-kuurin syöttöä nyt kuitenkin jatkan ja Miljan voinnin mukaan mennään. Torstaille varasin ajan toiselle vakilääkäreistä ja siellä sitten ultrataan rakko ja katsotaan miltä tilanne näyttää. Sen käynnin jälkeen sitä osaa ehkä ajatellakin tulevaisuutta ja päätöksiä.

Mutta onneksi kaiken sekavuuden keskellä on ollut hieman iloakin. Mentiin Marin kanssa sunnuntaina Mikkeliin agilitykisoihin, Marilla oli Vennin sijaan ihana pikkuvilla Dina mukana. Paikka oli sama, missä Miljan kanssa on kisailtu joskus vuosia sitten. Ihana treenipaikka, lähellä puro missä uittaa koiria. Tonne toistekin :)

Molemmat radat olivat agilityratoja, tuomarina toimi tuomariharjoittelija Hilpi Yli-Jaskari. Ensimmäinen rata oli aikamoinen. Hirmu hyvä fiilis tuli siitä, mutta oli se aika kaoottinen. Sinna irtosi hyvin, mutta keinun teki melkein lentokeinuksi. Sitä kun jäin tuijottamaan niin rata hajosi siihen paikkaan. Tuloksiin tuli yksi kielto putkelta (pyörittiin siinä sen keinun jälkeen) ja lopussa kaksi rimaa alas. Toinen riman pudotus oli ihan puhdas mun moka, Sinna ei kestänyt takanaleikkausta.

Toinen rata arvelutti etukäteen, oli semmoinen fiilis että ei kai Sinna irtoa enää. Alku oli suora hyppy, rengas, keinu ja hyppy. Olin varma että Sinna sinkoaa keinulta maata kiertävälle radalle, joten menin siihen varmistamaan että ottaa sen. Ja sehän otti. Siitä matka jatkui kilpajuoksuna, ei tarvinnut juuri ohjata kun Sinna vaan juoksi eteenpäin. Irtosi siis täydellisesti :) Harmittavasti viimeinen rima tippui, siinä meni meidän nousunolla. Mutta se ei juuri jäänyt harmittamaan, oli yksi parhaimmista kisaradoista mitä ollaan tehty. Sen takia oli aika makeaa päästä palkinnoille voittajana!

Sinna palkinnoillaan kantoi ruokaa pöytään - ruisleipä oli kiva palkinto!

Eilen oli Sinnan rangansuoristuksen aika Patricialla ja juku, siinä olikin suoristettavaa. Kesäkuiset tömähdykset näkyivät siinä edelleen, koko koira oli yhtä sekamelskaa. Paljon saatiin korjattua, mutta korjattavaa jäi vielä. Seuraava aika otettiinkin jo syyskuun alkuun, normaalia elämää saadaan kuitenkin elää.