lauantai 18. elokuuta 2012

Agilityä

Torstaina agitreeneissä, Vuokko oli tehnyt mukavan radan. Pituutta taisi olla 28 esteen verran, Sinnan kanssa taidettiin päästä esteelle numero 17. Intoa oli kun pienessä kylässä, mutta myös virheitä. Rimoja tippui jonkun verran, lisäksi mun ohjaus oli aivan surkeaa. Tauko tosiaan on tehnyt tehtävänsä, yhtään en tiedä miten koira toimii ja miten mun pitää toimia. Yllätyksinä tuli mm. Sinnan eteneminen ja irtoaminen, välillä sitä tapahtui ja välillä ei. Poispäinkäännöksen kanssa oli ongelmia, että milläs kääntää. Huoh.

Jos jotain positiivista, niin kepit oli taas loistavat. Okei, kyllä sinne yksi erhekin mahtui, mutta sisäänmenot olivat aina hienoja. Lisäksi on pakko kehua mun uusia kenkiä :D Ostin Merrelin barefoot-kengät agilityä silmällä pitäen ja jestas kun ne on hyvät. Mullahan on normaalisti tukipohjalliset, joiden takia olo normilenkkareillekin on korkea. Liikaa korkeutta siis jalan alla + löysät nilkat = on koko ajan semmoinen olo että nilkka saattaa mennä alta. Barefoottien avulla tuo ongelma poistui ja nyt uskaltaa vipeltää.

Nyt kuitenkin mietin vähän tuota meidän agilityn jatkoa, että millä lailla sitä lähdetään totetuttamaan. Treenit olisi kahdesti viikossa, mutta onko molemmissa järkeä käydä, kun hyppytekniikka taitaa olla nyt se tarpeellisin juttu. Rimat meinaa lentelee sitä mukaa, että hyppytekniikalla voisi muistuttaa niiden oikeaoppista ylittämistä. Ehkä meille riittäisi yhdet ohjatut treenit viikossa ja sitten sitä hyppytekniikkaa lisänä. Kai, ehkä. Pitää koettaa. Lisäksi pitäisi akitvoitua ihan urakalla tokonkin saralla, joten kohta sitä asutaan koko syksy ravikilla. Toivottavasti ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti