Kevättä kohden

Kevät lähestyy kovaa vauhtia ja vie ajatukset aurinkoisempia päiviä kohden. Blogin päivitykseen tuli kuukauden tauko, ei yksinkertaisesti saanut kirjoitettua mitään vaikka kirjoitettavaa olisi ollut vaikka kuinka. Huolimatta surusta elämässä mennään eteenpäin. Viimeisen vuoden aikana on surtu niin paljon, että toivottavasti siihen nyt tulee stoppi. Jollain tapaa tuo taivaalla mollottava aurinko antaa lupausta paremmista ajoista, toivotaan että se toteutuu.

Upeaakin upeampi muisto © Sirodesign

Sinnan kanssa ollaan koetettu jatkaa normaalia elämää. Käytiin tokokurssi normaalisti loppuun. Käytiin staffien tokokoulutuksessa, ollaan käyty parissa kokeessa. Pyritty pystymään pirteinä. Pitkään mietin että näkyykö Sinnassa ainoaksi koiraksi jääminen. Siinä vaiheessa kun tulin siihen tulokseen, että ei näy, niin alkoi näkyä. Viimeisellä tokokurssikerralla Sinna jäi hyvin voimakkaasti kiinni paukkeeseen, mikä lähti siitä kun viereisellä kentällä palkattiin koiraa heittämällä pallo väliaitaan. Siitä lähti ahdistus, mikä kesti melkein koko koulutushetken. Päästiin siitä kuitenkin yli lopulta kun mentiin leikkimään sinne pelottavalle kentälle. Pieni Sinna possunen, koskaan ollut mitään ongelmia äänten kanssa. Tuon viikon aikana kiinnitin huomiota, että on se vaisumpi. Kuitenkin sitten tuli se perjantaina, jolloin kotiin tullessa Sinna juoksi iloisena ovelle vastaan ja alkoi leikkimään. Lenkillä käydessä kimpoili onnellisena paikasta toiseen ja oli taas se normaali oma itsensä. Sinnakin tarvitsi vain aikaa.

Netissä on kiertänyt hauska namijuttu ja tietenkin piti kokeilla Sinnankin kanssa. Olikin vaikeaa, haastavin osuus oli tuosta ringistä poistuminen. Sinne katosi muutama nami matkan varrella.

Tosiaan pari koettakin käytiin väkertämässä. Ajatuksenahan mulla oli saada se TK3 vielä vanhoilla säännöillä, mutta saa nyt nähdä. Huolimatta ahkerasta treenauksesta, ei se olekaan niin helppoa. Jos oma pää hajoaa jännityksestä niin ei sitä voi koiraltakaan odottaa parasta. Niin kävi meillä Mikkelin tokokokeessa. Jestas että jännitti, koskaan ennen en ole ollut niin pahasti lukossa. Taustalla tosin kova työstressikin, joten tuo koejännitys oli vaan piste i:n päällä. Mutta niin. Teknisesti koe meni hyvin. Mutta mun jännitys teki sen, että Sinna ei halunnut olla mun kanssa, vaan hyppynoudon aikana jätti kapulan noutamatta ja kurkkari koekehästä ulos. Onneksi siellä vastassa oli toinen koira, minkä ansiosta Sinna kääntyi ja suoritti liikkeen loppuun. Oli siinä kokeessa paljon hyvääkin. Tosi paljon. Enkä tiedä oltaisiinko saatu sitä ykköstä vaikka ei olisi jännittänyt, Sinnan ääntely ei tuomaria miellyttänyt ja pisteet laski ropisemalla.

Eilen tehtiin sitten uusintayritys, tällä kertaa Pieksämäellä. Matkalla jännitys kutkutti vähän, mutta sitten se vaan laantui. Paikkamakuu piilossa jännitys purkaantui toisen kisaajan kanssa jutellessa. Pohdittiin siellä yhdessä että miten Sinna kykenee makaamaan kylmällä kivituhkalattialla. Hyvin kykeni, oli maannut nätisti hiljaa mutta arvosana laski alun hitaasta maahanmenosta kahdeksikkoon.

Muita koiria katsellessa totesin tuomarin tiukaksi ja se vei viimeisimmänkin terän jännitykseltä. Hittoako tuloksesta, me mennään pitämään hauskaa. Lämppäyksessä Sinna oli pirteä. Tehtiin perusasentotreeniä ja sitten makuutin käy siihen-käskyn alla. Ja sitten kehään.

Perusjärkässä tehtiin, seuraamisella aloitettiin. Älyttömän hyvää seuraamista, semmoista perusSinnaa. Arvosana kahdeksan, koska Sinna hyppäsi kerran vasten ja loppuseuruun painosti jalkaa vasten.

Liikkeestä istuminen oli mun makuuni ihan jees, arvosana 9. Liian hitaasti meni istumaan.

Luoksetulo, lähti ihan tajuttoman kovaa vauhtia ja pysähtyi hitaasti seisomaan. Maahanmenoon kaksi käskyä. Taisi mennä nollille? 

Ruutu. Lähti tosi kivasti, mutta otti matkalla hajun ja hidasti sen takia. Ruutuun tullessa huusin seis, pysähtyi haistelemaan. Maahan käsky ei toiminut ekalla, kaksoiskäskyllä vasta. Sivulle nätisti. Arvosana 7, sekä huomautus siitä että ensimmäistä maahankäskyä ei olisi saanut antaa ennenkuin koira on kunnolla pysähtynyt, voidaan katsoa että ei totellut käskyä. Mun tulkintavirhe.

Sitten alkoikin se Pelle-Hermannitouhu. Hyppynoudon munasin itse, kun heitin kapulan aivan hypyn taakse. Sinna hyppäsi, otti kapulan, kääntyi ja olikin esteestä ohi. Arvosana ansaitusti 0. Metallikapula oli selvästi inha. Sinna kääntyi ja koetti ottaa eri kulmista sitä, mutta ei vaan kyennyt. Inha mikä inha, arvosana 0. Sitten meidän bravuuri, tunnistunouto! Siis sehän on kesken, mutta ei nyt ihan tätä olisi odottanut. Meni hyvin kapuloille, mutta haisteli todella pitkään ennen kuin otti oman. Jäi järsimään. Annoin uuden käskyn ja vei sen kauemmas muista kapuloista ja alkoi kaivamaan sitä sinne maahan.... Käskin sitten pois sieltä. Arvatenkin arvosana 0.

Tässä kohden en voinut enää kuin nauraa. Totesin siinä vielä sitten että näytetään nyt vielä että jotain osataan, tehdään hyvät kaukot. Ja vitsi mitkä kaukot Sinna tekikin! Teknisesti ei parhaimmat, mutta suht hiljaa, pari vienoa älähdystä. Jossain vaihdossa vähän eteni, mutta sain siirrettyä takaisin aloituspaikkaan istu-maahan vaihdolla, kun meidän down-käsky toimi ensimmäistä kertaa kokeessa. Eli istuessa siirsi takapuolen taakse, etutassut pysyivät paikallaan. Vitsi että olin onnellinen, ehdin jo Sinnaa kovasti kehua että kyllä meiltä joku onnistuu. Kunnes sitten kuulin tuomarin arvosanan, joka oli nolla. Perusteli sillä että siinä olisi tullut etenemistä koiran mitan verran, vaikka viimeisellä vaihdolla palasikin takasin paikkaansa... No mutta, eihän siinä mitään. Vaikka sainkin yleisöstä palautetta että se liikkuminen ei ollut suurta, niin ei se oikeastaan haitannut. Tärkeintä oli se, että koko suorituksen ajan me oltiin tiimi ja meillä oli hauskaa. Mä nauroin ja eiköhän Sinnakin jossain välissä nauranut vaikka hiljaa olikin. Nyt ei tehnyt mieli painua potkimaan puunrunkoja, sen sijaan vaan nautin hyvästä tunteesta.

Pieksämäen Pelle.

Nyt sitten vaan kohti seuraavia kokeita, joita on tiedossa harmittavan vähän. Paikan saanti on nyt vaikeaa. yhteen kokeeseen päästin läpi 45 minuuttia soittoajan alettua ja oltaisiin päästy viidennelle varasijalle. Eli katseet kohti huhtikuun lopun kokeita, jos sieltä jostain saisi paikan. Tässä on hyvin aikaa treenata ainakin sitä hemmetin tunnaria ja eiköhän me agilityhorteestakin herätä. 

Aurinko paistaa ja kevät tulee. Ei tässä nyt ole aikaa vaan möllöttää, me keskitytään nyt vaan hauskan pitämiseen :)