maanantai 7. heinäkuuta 2008

Tokokoulutus 7.7.2008


Seuramme tokojaos oli päättänyt  kuusi koirakkoa, jotka pääsivät osallistumaat Nina Nerg-Toivolan pitämään tokokoulutukseen. Olimme Miljan kanssa onnekkaita ja pääsimme ryhmään.

Aloitettiin paikallamakuulla, kaikki koirat samaan aikaan. Miljan kanssa mentiin vähän toisia etäämmäs. Etäisyyttä otin vain n. 10 metriä. Milja makoili rauhallisesti, kerran kävin palkkaamassa välissä. Aikana otin lyhyemmät pätkät kuin muilla, mutta tärkeintä oli se että Milja oli rauhassa.

Sitten siirryttiin yksilöliikkeisiin ja me oltiin ensimmäisiä. Piti ottaa joku liike minkä kanssa meillä on ollut ongelmia ja se oli luoksetulo pysäytyksellä. Lähdettiin harjoittelemaan sitä ihan toisella tyylillä, jaettiin liike kahteen osaan. Aluksi ihan suoraa luoksetuloa. Välimatkaa 20-25 metriä. Pallo kädessä, kutsuin Miljaa (joka singahti kuin raketti) ja puolessa välissä viskasin pallon selkäni taakse (jolloin Milja-raketin vauhti kiihtyi entisestään). Tätä muutaman kerran. Sitten pysätystä. Milja oli ihan vapaana, itse lähdin peruuttamaan, jolloin Milja seuraa. Sitten liikkeestä (pysähtyä EI saa) käsimerkki ja lelu lentoon. Tällä tavoin vahvistetaan pelkkää pysäytystä. Peruutusta vaikeutettiin sillä että ohjaaja peruutti välillä juosten. Hyvin sujui (paitsi ohjaaja ei meinannut millään tajuta sitä että peruuttaessa käden pitää olla rauhassa paikallaan, ei valmiin pallon heittoon...). Muutama toisto riitti, sitten lopetettiin. Seuraavalla treenikerralla sitten koetan yhdistää liikkeet.

Toinen ongelmaliike. Nouto. Selitin mitä ollaan tähän mennessä tehty ja sitten näytin. Ensimmäisellä heitolla Milja meni kyllä kapulan luokse, mutta jäi haistelemaan ympärillä olevia mielenkiintoisia hajuja. Nouti kuitenkin kun vähän innostin. Uusintayritys, kapulan sai lentää toiseen suuntaa. Milja haki, tuli sivulle, mutta ei istunut. Nyt sitten pitää alkaa treenaamaan Miljan kanssa kapulan kanssa istumista. Heittämistä ei kannata joka kerta tehdä, se menee niin hyvin. Ihan rauhallisia hetkiä siten että koira istuu kapula suussa, aikaa pidentäen. Suositteli myös pidä-käskyn opettamista. Milja hyvin kantaa kapulaa seuraamisessa, mutta se istuminen tuntuu selvästi vaikealta. Ihan kuin ei tietäisi että sitäkin voi tehdä kapula suussa.

Nyt kun on uusia ideoita tullut, pitää niitä hieman sulaltella ja katsoa miten lähteä toteuttamaan. Treeni-into kuitenkin kasvoi, ehkä me sinne Heinolan tokokokeeseen uskalletaan lähteä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti