maanantai 16. maaliskuuta 2009

Sunnuntain treenit


Sunnuntaina käytiin pikaisesti Marin kanssa tokoilemassa tutulla parkkiksella. Alusta oli nyt tosi tosi huono, joten mitään hirmu vauhdikasta ei viitsitty ottaa.


Alkulämmittelyn jälkeen alettiin opettaa Miljalle kosketusalustaa. Itse en ole siis saanut Miljaa kunnolla tätä hiffaamaan, ja koska Mari on aiheesta käynyt Liisa Tikan tunneilla, niin saatiin hyviä neuvoja tätä kautta Hymy


Lätkästiin siis alusta maahan ja katsottiin iskeekö Milja kuononsa siihen. Noo, alkuun se vaan seisoi ja tuijotteli mua. Seisoi ja tuijotteli. Loppujen lopuksi saatiin alustaa liikuttelemalla Milja kiinnostumaan siitä. Naksautus ja nami alustalle. Sitten heitin namin kauemmas jotta saan Miljan alustalta pois. Ja takaisin alustalle, naks. Milja alkoi selvästi tajuamaan, mutta ongelmaksi alkoi muodostua maan haistelu namien etsinnässä. Koska ei viittitty vahvistaa jo olemassa olevaa ongelmaa, niin jätimme alusta treenit siihen ja päätettiin jatkaa sitten kun saadaan fiksummalta neuvoa.


Sitten otettiin seuraamista ja käännöksiä. Mari naksutteli kontaktista. Ja ainakin omasta mielestäni Milja on parantanut sitä koko ajan. Ehkä me saadaan vielä kontakti pysymään alusta asti, nyttenhän Milja laskee parin askeleen ajaksi katseen alas liikkeelle lähtiessä..


Sitten luoksetulo pysäytyksellä. Vähän epäröin kentän pohjan suhteen. Noo, läpijuoksuksihan se meni. Parikin kertaa, sitten otin lyhyemmällä matkalla ja kaksoiskäskyllä. Toimi. Pidensin matkaa ja tiputin ylimääräisen käskyn, toimi edelleen. Mähän siis naksautan aina kun Milja pysähtyy nopeasti ja tämä on tuntunut toimivan. Viimeksi Miljalla toimi pysäytys heti ensimmäisellä kerralla, joten toivottavasti tämän kertainen johtui ihan vaan kentän pohjasta Jalka suussa



Nyt pitäisi varmaan vähän miettiä että missä treenaisi. Ravikilla on vielä ladut (lumet sais sulaa pian!) joten sinne ei ole asiaa. Parkkipaikat alkavat olemaan sulia, ettei siellä viitsi vauhdikkaita liikkeitä ottaa (mitä meidän pitäisi treenata). Kaikki hiekkakentät täällä ovat jäädytettyjä, joten ei sinnekkään ole oikein asiaa.. Täytyy tosissaan miettiä uutta paikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti