Perjantaina käytiin Taijan kanssa treenaamassa Itä-Häme talon parkkiksella. Otettiin seuraamista ja noutoa. Noudolla aloitettiin.
Milja juoksee tosi hyvin kapulalle, ottaa kapulan suuhun, mutta sitten lähtee nenän viemänä haahuilemaan. Tätä se teki tosi usein, en saanut ollenkaan suoraa tuontia. Viimein aloin juoksemaan pois päin aina kun Milja oli saanut otettua kapulan suuhunsa ja sitten se toi ees jotenki. Jätettiin liike siihen.
Seuraamista katseltiin askel askeleelta, naksutellen. Käännös vasemmallekin alkoi onnistumaan kun minulle opetettiin kuinka niitä askelia oikein pitää ottaa Kontakti pysyi ihan kivasti, vähän Milja aina vilkuilee minne mennään, mutta se ei ainakaan minua häiritse.
Lopuksi otettiin vielä ihan suora luoksetulo, sitten Milja sai loppupalkaksi pienen vinkupossun
Tänään aamulla tokoiltiin taas. Milja sai olla ilman aamupalaa, kun jo yhdeltätoista aloitettiin. Milja oli toisena koirana. Alkulämmittelynä otin seuraamista ja palkkaa patukalla. Hyvin sain koiraa viritettyä sillä.
Koska ruutu oli kasattu sopivasti, niin sillä sitten aloitettiin. Vein kosketusalustan sinne ja hyvin Milja hiffasi ajatuksen. Sitten nappasin alustan pois ja sain kerran Miljan juoksemaan (tosin ei suoraan, vaan kääntyi pari kertaa mua kattomaan) ruutuun. Kun koetin toistoa, niin Milja veti oikealle haistelemaan. Kosketusalusta takaisin ja taas saatiin hyviä ruutuunmenoja. Plussana voisi todeta, että Milja on jo tajunnut sen että sinne kuuluu jäädä oottamaan.
Ruudun jälkeen seuraamista. Palkka laitettiin alustalle kauemmas ja katsottiin miten Milja pelaa. No, pelaahan se, mutta ei niin hyvin kuin mahdollista. Selvästikkin kaukana oleva palkka vetää puoleensa, eikä kontakti pysy niin hyvänä. Mutta tätä treenitään, josko se kontakti sieltä nousisi. Palkalle koira ei siis pääse ennen kuin on kontaktia pidetty.
Sitten kapula. Heitin kapulan ja Milja lähti hyvin. Tuli hyvin kohden, mutta sitten jäi matkalle jotain haistelemaan. Tämä toistui pari kertaa, kunnes tein taas vähän juoksua. Loppujen lopuksi otettiin noutoa ns. kuolleella kapulalla, jätin Miljan istumaan ja kapula n. metrin päähän. Itse menin siitä parin metrin päähän. Miljalle käsky, ja nätisti toi. Ehkä se taas siitä alkaa etenemään... Kapulan jälkeen Milja pääsi hetkeksi autoon tauolle.
Tauon jälkeen otettiin luoksetuloa vielä. Päätin heti ensimmäisellä kerralla pysäyttää, ilman kaksoiskäskyä. Milja tuli kohden suoraan, näytin merkin ja Milja PYSÄHTYI Vitsi, aivan mahtavaa. Sitä ei sitten otettukkaan enempää. Loppukivana muutama askel seuraamista ja patukkapalkkaa, oli kivaa.
Tälläisiä treenejä saisi olla enemmän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti