... vaikkei sitä ole ylös merkattukaan. Joka perjantai ollaan käyty kiltisti agilitaamassa ja kotonakin on tullut tokoiltua.
Agility menee siten miten menee. Välillä turhautumisia, välillä onnistumisen tunteita. Kepit onnistuvat nykyään ihan kivasti, melkein täydet 12 keppejä pystyy jo pujottelemaan. Varmistuksena kaipaa mua vierelle, mutta pujottelee kuitenkin. Ohjauksellisesti ohjaajan pitäisi saada oma pää rauhallisesti ja jalat ei niin eteneviksi. Eli siinä vaiheessa kun itse kiihtyy, niin koira kiihtyy vielä enemmän. Rauhallisia ohjauksia ja liikkumisia, niiden avulla meidän agility onnistuu.
Sinna pitää kuulemma karseaa ääntä radalla. Minen tiiä, ku en oo kiinnittänyt huomiota. Ohjaukseen joutuu keskittymään niin kovasti ettei sitä ehdi kuunnella mitä koira sanoo. Sitäpaitsi Miljan kanssa ääniin tottui :D
Kotitokoilussa ollaan nyt aika paljon keskitytty alokkaan liikkeisiin Sinnan kanssa, Miljan kanssa vaan humputeltu. Perusasento on ollut tarkkailun alla, samoin kuin seisomisen opettelu. Se on vaan niin pirun vaikeaa. En mä muista että sen opettaminen Miljalle olisi ollut näin kovin hankalaa. Seisomaan saan, mutta nopeasti istuu. Eli ei ole vielä tarpeeksi vahva liikkeenä. Peruuttamisen kauttahan sitä lähdettiin opettelemaan. Myös paikkamakuuta on treenattu, hyvin voin käydä toisessa huoneessa hakemassa namia kun molemmat koirat makaavat kiltisti paikallaan.
Miljan kanssa ollaan humputeltu sitä sun tätä. Perusasentoa ja kontaktin pitävyyttä, peruuteltu, pujoteltu jalkojen välistä ja ihan vähän kaukojakin ollaan tehty. Kaukoissa ollaan saatu seisominenkin mukaan. Hieman edistää, mutta siihen paneudutaan jos jaksaa. Pääasia että tekee reippaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti