Menolippu kakkosluokkaan

Perjantaina oli semmoinen olo että tää vuosi on ollut aikamoisen karmea, joten en odottanut että lauantai olisi tuonut siihen muutoksia. Aamulla heräsin vähän turhankin aikaisin, joten mikäs sen parempi touhu kun Sinnan kisakansion siivous - poistin sieltä kaikki muut tuloslappuset kuin nollat. Niitä nolliahan oli tasan kaksi kappaletta ja muissa iso kasa virheitä. Tosi mieltä ylentävää, sillä fiiliksellä oli kiva lähteä Jyväskylään kisaamaan :D

Matkalla jännitti, paikan päällä samoin, vedin itseni hassuun jännityslukkoon jossa koko yläkropan lihakset olivat ihan juntturassa. Ekan radan rataantutustumisessa en oikein ollut kartalla, tuomarinpuhuttelun aikana lähinnä katsoin lähellä seisovan pipoa ja sidoin kengännauhoja. Rata näytti tältä:

 

Tuo 2-3 kohta oli se mitä eniten stressasin, kun en osannut keksiä että miten sen ohjaisi - tuommoinenhan on pommivarma rimantiputuspaikka. Mietin niistä kakkoselle, mutta epäilin Sinnan olevan niin energinen ettei kestä niin pitkää paikallaoloa. Päädyin sitten menemään 1-2 esteiden väliin, ottamaan siitä vastaan ja pyöristämään sitä hyppyä siten että Sinna tietää oikealle tulevasta käännöksestä. Hieno suunnitelma, käytäntö vaan ontui. Lähdössä pysyi hienosti, olisin voinut mennä tekemään sen niiston. Sinna tuli nätisti ekan riman yli, lähetin kaarroksen... Ja Sinna suoritti kakkosesteelle takaakierron ja tuli nätisti sen yli. Hylky tokalla esteellä, oon mä loistava :D En osannut ajatella että se noin herkästi lähtisi kiertämään, mutta niin vain lähti. Loppurata rallateltiin jotenkuten, lähinnä keskityin ottamaan kontakteja. Sinna meni vääriin putken päihin ja piti hauskaa.

 

Toisena ratana oli myös agilityrata, se näytti tältä:

Ja hitsi mikä stressi. Jo valmiiksi oli semmoinen olo että tuo on rimantiputusrata. Varsinkin 17 hyppy jännitti. Lähdössä Sinna pysyi nätisti ja kepeille mentäessä oli ajatus että hitto, ei vielä yhtään virhettä. Paha paha ajatus jota koetin loppuradan ajaa pois mielestä. Keskityin koiraan, keskityin ohjaamaan. Ja tultiin nollalla maaliin! Aika riitti hyvin voittoon, joten mikä sen mukavampaa päättää ykkösluokka kun voittamalla :)

 

Jäljellä olisi ollut vielä hyppyrata, se tosin kakkosluokassa. Mutta odottelua sinne olisi ollut monta tuntia, joten päätin jättää sen välistä. Mukavampaa oli vaan leijua nollan aiheuttamassa onnellisuudessa. Tuo rata oli jotain älyttömän mukavaa, helppoa, kivaa. Mua ei jännittänyt, Sinna oli intopinkeänä mutta hallinnassa. Ei elettäkään että olisi halunnut varastaa lähdössä. Meidän rauhallisen lähdön onnistuminen johtui seuraavista seikoista:

 

- en katsonut muiden suorituksia ollenkaan, hengittelin ja keskityin omaan, en jännittänyt

- Sinna sai ennen omaa suoritusta purkaa energiaansa remmissä roikkumiseen

- en räpeltänyt lähdössä pantaa pois, vaan lähtökarsinassa irrotin sen ja Sinna sai vapaana tulla lähtöön

 

Nyt pitää vain yrittää jatkaa tuota hyvää fiilistä tulevissakin kisoissa.

 

Palkintojenjaon jälkeen käytiin vielä ihmettelemässä vieressä olevia raveja, Sinnan mielestä ohi ravaavat hevoset oli tosi jänniä. Kiitokset Marille ja Vennille kisaseurana olemisesta, teidän kanssa on mukava reissata!

 

Kotona olikin väsynyt poissa, joten ilta otettiin rauhallisesti leväten :)