Aikaa oli 25 minuuttia ja jaettiin se 15 min ja 10 min pätkiin. Ensimmäiselle osuudelle otettiin tunnari. Kerroin tilanteen mikä meillä on: varma oman ottaja, mutta ongelma on siinä tuonnissa. Itse olen päätellyt sen johtuvan epävarmuudesta. Näytettiin kokonainen liike, Sinna meni laukalla kapuloille, hiljensi nätisti ja haisteli. Meni oman yli, mutta palasi takaisin. Ja jäi järsimään. Täydellinen näyttö meidän ongelmasta.
Todettiin että turhaan sitä treenaa kokonaisena liikkeenä - Sinna selvästi tietää mikä sieltä pitää tuoda. Eli lähdettiin tekemään sitä, mitä olen jo tehnytkin, eli yhden palautusta. Tässä kohtaa voisi todeta että jos itse ajattelisi, niin voisi myös keksiä. Mähän oon treenannut tota naksulla, mutta siten että naksautan vasta palautuksesta. Mutta ei, kun sitä pitää lähteä pikkuaskelin rakentamaan, ensin naksautus nostosta, sitten kääntymisestä, vähän etenemisestä jne. Ja palkkaus lelulle. Tunnarin kanssa kuulema turhaan pelätään lelupalkkausta, reilusti vaan lelulle niin saa hyvän vauhdin.
Lisäksi sitä tunnaria kannattaa treenata pitkän matkan päästä, jopa 10 metrin. Koetilanteesta siitä on hyötyä, että sitä on treenattu pitkältä matkalta. Mikäli siinä odotteluvaiheessa koira ehtii tuijotella muualle, niin lähetysvaiheessa ne tikutkin onkin siinä jo melkein silmien eessä. Helpottaa siis tilannetta.
Ohjaajan liikkeistä tunnarin suhteen oli myös puhetta. Meillä oli käynyt niin, että Sinna epävarmana ei tiennyt sitä tuomista - olin jotenkin aina merkannut että tuo. Koetilanteessa se ei onnistu, siellä ollaan hiljaa. Siitä Pekka puhuikin, että on epäreilua koiralle olla hiljaa niistä väärien nostoista ja kehua oikeista. Sen pitää mennä toisinpäin. Väärän nostosta jo nostovaiheessa joku höpöhöpö, oikeasta hiljaisuus. Opetetaan siihen että hiljaisuus on hyvä. Lisäksi on väärin tehdä niin, että odotetaan hiljaa että koira tuo väärän, koira tulee sivulle, otetaan tikku ja sitten torutaan. Ei koira enää siinä vaiheessa ajattele että toru tulee väärän nostosta - siinä on kuitenkin ehtinyt tapahtua luoksejuokseminen ja sivulletulo.
Otettiin muutama treenikerta ja Sinna vastasi niihin todella hyvin. Nättejä nostoja, vauhdilla laukkasi. On se pätevä <3 Ei uskallettu ahnehtia liikaa, joten tehtiin kolme kertaa ja sitten lopetettiin. Koska oli vielä hetki aikaa, niin hain vahvistuksen meidän ruututreenille. Sinnahan siis treeneissä aina ekalla kertaa menee nätisti ruutuun, kuuntelee käskyjä ja toimii. Uusilla treenikerroilla alkaa sitten pyöriä merkkejä pitkin. Turha tehdä toistoja, jos se aina ekalla toimii. Tarjoamaan opetettu koira alkaa tarjota muita juttuja, jos jää siihen olotilaan että se ensimmäinen ei kelvannut.
Tauon jälkeen otettiin aiheeksi passiivisten liikkeiden häiriö. Nyt jo useammassa kokeessa Sinna on ehtinyt alkaa vilkuilemaan muualle, kun odotellaan maahan-käskyä paikallaolossa tai sitten kaukoissa kun siirryn kauemmas. Koira pitää opettaa siihen, että niissä passiivissakin tilanteissa tapahtuu, pitää olla korvat hörössä. Yksi neuvo oli se että jätetään koira paikalleen, lähdetään siitä kävelemään ja yhtäkkiä juostaan eteenpäin ja palkataan koira. Erilaisia yllätyspalkkauksia/käskyjä, jotta koira pysyy aktiivisena.
Mielenkiintoisin juttu tehtiin kaukojen kanssa. Häiriönä Sinnan takana kauempana vedeltiin hiljaa kehänauhaa, joka aiheutti kahisevaa ääntä. Molemmille sivuille, n. puolen metrin päähän laitettiin namit. itse menin parin metrin päähän ja siitä kaukoja. Jos katse meni häiriöön, nameihin ts. jonnekkin muualle kun muhun, niin äpäp. Mikäli katsoi tiukasti mua, niin kehumista ja asentovaihtokäskyjä. Heti kun Sinna tajusi mistä on kyse, niin hyvin tiukaksi muuttui ilme. Teki vaihdot äärimmäisen napakasti, katse mussa. Epäsäännöllisin välein, hyvän vaihdon jälkeen vapautin nameille. Yksi vaihtoehto tässä olisi myös käyttää takapalkkaa, mutta sitä ei Sinnan kohdalla päätetty käyttää ettei se vaikuta niihin vaihtoihin (Sinna kääntyy takapalkalla helposti taaksepäin).
Toinen häiriö oli sitten siten, että Pekka seisoi aivan Sinnan vieressä, käsi matalalla avoimena, täynnä nameja. Ja siinä sitten kaukoja, katse mussa. Hyvistä vaihdoista ja kontakteista palkka siitä kädestä. Ja tämäkin toimi aivan loistavasti. Mikäli ei ole avustajaa, niin siinä vieressä voi olla vaikka penkki missä ne namit on.
Noiden hetkien jälkeen mun tokoinnostus nousi entisestään. Löytyi keinoja mitkä toimii, mitkä tuntui hyviltä. Hitsi mä en muuta teekään kun treenaa :D Juteltiin siinä sitten vielä Sinnan kaukoista, kerroin sekatekniikasta ja siitä kuinka saattaa jossain vaihdossa mennä eteenpäin. Tekniikka kun on hioutunut noin hyvin, sen muuttaminen voi olla vaikeaa. Pysytään siis tuossa, kyllä siitä pisteitä saa.
Katselin muidenkin suorituksia ja sieltä jäi mm. mieleen nämä:
- koiria on erilaisia ja samoin mielentiloja. Kiihkeällä koiralla, joka on kova innostumaan ja komentamaan, on tärkeää saada tasainen suoritus palkkauksineen ja kaikkineen jotta ei patoudu kovasti ja purkaudu haukkumalla tms. Passiivisella taas toisinpäin, siellä sinne suoritukseen pitää saada niitä innostumisia joukkoon
- on tärkeää treenata kisasuoritusta myös. Pitää kuvitella tilanne siten, miten toimitaan ennen kehänauhaa ja kehänauhan ylittämisen jälkeen. Treeneissä välillä treeniliivi pois - jo pelkästään se luo jännittävän olotilan, turvat (namit/lelut taskussa) ovat poissa.
- lopulta pitäisi siis päästä siihen että kisatilanne on niin tuttu koiralle, että ei huomaa eroa treenitilanteeseen
- jotkut tuomarit kertovat pisteet ja mistä se johtuu. Ne tilanteet pitää myös harjoitella, jotta koira ei siinä välillä haahuile haistelemaan eikä ohjaajan tarvi turhaan käskyttää. Sitä voi harjoitella vaikka siten että opettaa käskyn millä koira odottaa. Koira näkee pallon, annetaan käsky ja heitetään. Jutellaan jonkun kanssa, pallo näkyvillä, käsky, koira katsoo heitetään. Tietenkin aikaa pidennetään ja koira oppii siinä nätisti katsomaan ohjaajaa. Hirmu huonosti kirjoitettu, kysykää multa livenä tarkemmin :D
Noista kisatilanteista tuli paljon muutakin, mutta ne on mun verkkokalvolla ja huonosti kirjoitettavissa. Pitää ehtiä jäsennellä niistä päässä, puhua jollekkin että saan sen auki. Mutta lopuksi katselin vielä miten ohjattua noutoa opetettiin vuoden ikäiselle pennulle. Oletan että samalla tekniikalla voi opettaa aikuisellekin.
- mennään merkin eteen. Koira katsoo, kun avustaja kävelee viemään koemaisesti lelun ohjatun kapulan paikalle. Sen jälkeen namilla avustaen ohjataan koira merkin taakse, katse ohjaajaan. Heti kun katsoo, niin samantien käsky sinne lelulle. Käsky siis esim. vasen-tuo! mikäli se on siellä vasemmalla. Ei pitkää seisoskelua siinä merkillä, vaan heti katseesta. Samalla kertaa pitää tehdä molempiin suuntiin treeniä, jotta molemmat vahvistuu tasapuolisesti. Kapulaa voi ottaa heti mukaan kun vauhtinoutoa osaa.
Tähän kohtaan tuli mieleen vielä yksi juttu - opettaa koira siihen, että palkka saattaa olla toinen liike. Tuossakin siitä katsekontaktista palkkana tuli sinne lelulle juoksu, mutta siitä se rakentuu sinne kapulalle juoksuksi. Samalla lailla rakentaa sitten niitä kisaliikkeitä, jostain tulee palkaksi joku muu liike, mikä on aina kiva. Koeomaisia treenejä kun tekee, niin viimeisen liikkeen pitää aina olla se mikä varmasti osataan.
Niin, vielä tohon ohjattuun. Niitä hetkiä varmasti tulee, jolloin koira juoksee merkiltä/merkin ohi suoraan keskimmäiselle. Niissä tilanteissa pitää huutaa nopeasti seiso ja pysähtymisestä samantien pallo. Opetetaan siis siihen, että se seisahdus on tosi siisti ja hauska juttu, ettei käy niin että koetilanteessa se on kauhella käskyäänellä huudettu seiso ja koira seisoo sitten ihan kyyryssä, fiilis menneenä. Sen seisomisen pitää olla kiva.
Tässä nyt jotain. Mieleen tulee varmaan myöhemmin muutakin, pitää varmaan kirjoitella niitä sitten joskus. Tässä kohtaa huomaa että mind mapin tekeminen olisi fiksua, jotta tulisi jäsenneltyä asiat ja saisi kirjoitettua ne oikeaan järjestykseen. Mutta nääh, mä inhosin tollaista fiksua tekemistä jo koulussa :D Kyselkää jos on kyseltävää, koetan selittää sitten.
Tekstiä värittävät kuvat sunnuntain tokokokeesta © Mari Ali-Raatikainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti