![]() |
Tämä kuva taitaa olla jo kuukaudeen takainen, kun jäällä käytiin pyörähtämässä. |
Lisäksi otettiin pari paikkamakuuta, ihan perus voittaja sekä evl. Häiriötreeni on tässäkin tehnyt tehtävänsä ja Sinna ei haksahtanut muiden käskyihin. Evl paikkamakuuta tehdään tosi harvoin, mutta onnistui sekin. Eihän siinä mitään ongelmia pitäisikään olla, sillä tuttuja käskyjähän siinä on.
Tunnarin onnistumisen huumassa ehdin jo ajatella ties mitä treenattavia asioita, mutta eipä sitten treenattu kun flunssa kaatoi mut sänkyyn viikoksi. Sinnakin joutui olemaan todella vähällä liikunnalla, kun Pete vietti työreissussa pari viikkoa aikaa. Mutta eipä Sinnaa tainnut haitata että sai nukkua paljon ;)
Viime viikonloppuna nyt sitten käytiin treenaamassa lauantaina sekä sunnuntaina. Ja hei, mulla oli suunnitelmat! Lauantain tehtiin ohjattua, seuruuta, kaukoja sekä luoksetuloa. Ohjattukin saatiin kuntoon kun sitä vähän treenasi. Sunnuntaina sitten ruutu, hyppynouto ja tunnari. Tunnari kisanomaisesti ja toimii edelleen. Häiriötunnaria pitää vaan muistaa aina tehdä, ettei Sinna ala pitämään liikettä helppona ja aloittaa pelleilyn. Mutta hirmuisen kiva treenata, kun liikkeet tuntuu toimivan. Nyt pitäisi varmaan vähän katsella kokeita, josko sitä kävisi katsomassa miten siellä onnistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti