Möllitokossa testaamassa

Sen kerran kun oma seura järjestää möllitokokokeen, niin pitäähän sinne osallistua. Varsinkin kun tuomariksi saatiin tuomariksi opiskeleva Susa Berghäll, niin kalenteri raivattiin täysin tyhjäksi muilta suunnitelmilta. Voittajalla aloitettiin ja voittajassa koiria oli seitsemän. Sinnan kanssa oltiin vuorossa toisia. 

Tältä näytti päivän pistesaldo:

Paikalla makaaminen 2 minuuttia - 9,5
Seuraaminen - 9
Istuminen ja maahanmeno seur.yht. - 7
Luoksetulo ja pysäytys seisomaan - 8
Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo - 9
Ohjattu noutaminen - 0
Tunnistusnouto - 0
Kauko-ohjaus 8,5
Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten - 10
Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 215p. eli 3.tulos. Sijoitus 1/7.

Koe tehtiin kolmessa erässä, ensimmäisenä luoksetulo, seuraaminen, ruutu sekä metallihyppynouto. Luoksetulossa Sinnalla oli hidas pysähdys. Seuraaminen oli aika jees, vähän väljää. Ruudussa haisteli(?!?) mutta teki mitä pyydettiin (hitaasti). Metallihyppynoudossa heitin surkeasti, kapula lensi pitkälle sivuun häkkialueelle. En edes tiennyt että mikäli halua uusia niin pitää itse pyytää, mutta hienosti Sinna sen sieltä sivusta toi. Toisaalta, mitä sitä uusimaan kun Sinna osaa hakea huitsin nevadastakin. Tämän erän jälkeen oli loistava fiilis, kivoja pisteitä suorituksista, missä tiesin että Sinna ei edes tehnyt parastaan.

Toisessa setissä oli ohjattu nouto, kaukot, ohjattu ja tunnari. Koko setti alkoi huonosti, kun Sinna ei kuunnellut ohjatussa pysäytyskäskyä ja nollasin itse sitten liikkeen ottamalla alun uudestaan. Kapulan toi rumasti, meni pitkälle sivuun vasemmalle ja jäi tötsän taakse puremaan. Kaukoissa tuli vähän eteen, vaikka edestäpäin näytti hyvältä. Ällässä seisoi istumiskäskyllä, onneksi vilkaisin taakse ja korjasin (tässä kohtaa tuli hyvä huomautus tuomarilta, että kannattaa aina korjata. Mikäli ensimmäinen vaihto ei mene oikein, ei toistakaan voi arvostella!). 

Sitten se tunnari. Se hemmetin tunnari. Kyllähän mä tiesin, että ei sen onnistuminen jatkossa ole 100% varmaa. Ja tiesin myös sen, että tunnarin suhteen ei koskaan saa tuudittautua siihen että on se kunnossa, ei treenata. Sillä me ei sitä ehditty ollenkaan treenata. Viimeisin treeni ennen pitkäperjantainkoetta oli edellinen sunnuntai- aivan liian pitkä aika Sinnalle. Sinnehän se kapuloille meni, haistoi heti omansa ja tuntui menevän lukkoon. Merkkasi sitä, mutta haisteli kuitenkin muita, palaten aina omalle. Annoin uuden käskyn ja jäi puremaan. Lopulta komensin pois. Kehästä pois hyvin masentuneena, vaikka ei oikeasti olisi ollut syytä. Mutta pirusti se vaan harmittaa, vaikka takaiskuihin olinkin varautunut.

Lopuksi vielä paikallaolo, mikä kohensi taas mielialaa. Sinna ei reagoinut muiden käskyihin, oli vähän ollut levoton jossain vaiheessa mikä alensi sitten puolella pisteellä. Muuten hyvä. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä, helppo paketti. Kokoajan Sinna teki mun kanssa töitä, oli iloinen. Kaikki tuntui jotenkin helpolta? Ehkä siltä sen kuuluu tuntuakin. 

Tunnaria käytiin sitten sunnuntaina treenaamassa ja kyllähän se oli ruma alkuun. Pienellä muistuttelulla löytyi se onnistuminen. Nyt ei pidä tuudittautua onnistumisiin, vaan muistaa treenata. Vaikka olisi kuinka kiire, niin tunnarille pitää aina löytyä aikaa. Siinä olkoon mulle motto tälle keväälle ;)