maanantai 4. heinäkuuta 2016

Tassuttelua sivuaskelin

Ihan ensimmäiseksi on todettava, että on Suomi huippu tokomaa! Tokon mm-kisat käytiin viime viikonloppuna ja sieltä tuli joukkuekulta, kaikki yksilömitalit ja upeasti 6 koirakkoa Suomesta finaalissa. Aivan mahtavaa! Erityisesti onnea Oilille, joka hienosti voitti maailmanmestaruuden. 

Juuri noita maailmanmestaruuskisoja seuratessa (tai oikeammin tulosluetteloa, livestreamiä en sitten hankkinut kun meidän nettiyhteys on niin hidas) muistuikin mieleen Oilin meille antama kotiläksy viime treeneistä. Sivuttaisaskeleet eteenlähetyksen yhteydessä. Eli ideana on se, että mikäli koira juoksee liian sivuun siitä merkatusta alueesta, niin noilla sivuttaisaskeleilla saa sitten siirrettyä oikeaan kohtaan. Joten niitä nyt sitten piti aloittaa opettamaan.

Uuden opettaminen on aina hauskaa, mutta kieltämättä hieman piti aivonystyröitä hieroskella. Pari keskustelua kavereiden kanssa, lisää pohdintaa ja sitten ilman järjellistä suunnitelmaa testaamaan että mitä kautta ne sivuttaisaskeleet tulevat. Ja täytyy todeta, että ihan turhaan mietin niin ankarasti. 

Lähdin liikkeelle kosketuskepillä ja naksuttimella. Alkuun piti saada Sinnalta kierrokset alas, kosketuskeppi pois suusta, pomppiva koira alas (siitä muuten lähtee kiva ääni kun staffin leuka kopsahtaa polveen). Niin ja uudestaan se kosketuskeppi pois suusta. Meillä taitaa olla ongelma suhtautumisessa kosketuskeppiin :D

Sinna eteen seisomaan. Kosketuskeppi Sinnan nenän eteen ja sitten liikutin sivusuuntaan. Ja haa! Sieltä ne sivuttaisaskeleet tuli samantien. Kosketuskepin avulla askelia molempiin suuntiin, sekä siten että itse liikun ja siten että pelkästään Sinna liikkuu. Aika nopeasti pystyin jättämään kosketuskepin pois ja Sinna tarjosi itse niitä sivuttaisaskelia. Uskomatonta miten nopeasti ne tuli, mutta katsotaan nyt vielä miten tänään ne onnistuu. Jotenkin on semmoinen fiilis että ei tää nyt kuitenkaan näin yksinkertaista voinut olla... 

Vaikeintahan tässä on nyt keksiä suunnille käskyt. Ne eivät saa muistuttaa mitään muuta käskyä ja pitää olla mun muistettavissa. Siinä taas aivonystyröille töitä. 

Treenisuunnitelmakin alkaa olemaan tälle kesälle valmis. Nyt heinäkuun ajan opetellaan kaikkia erikoisvoittajaluokkaan liittyviä uusia asioita ja elokuun alusta sitten aletaan kokoamaan voittajaa kasaan. Oili järjestää epiksiä syksylle, joten niihin on taas mentävä katsomaan miten se kisanomainen sujuu. Tunnari pysyy kokoajan kuvioissa, se on ollut nyt taas hyvällä mallilla. Pitäisi nyt aloittaa sen treenaaminen monissa vieraissa paikoissa, että saadaan siihen sitä varmuutta. Tehtävää siis riittää :)

Sinna niin rrrrakastaa sadesäätä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti