Pään seinään hakkaamista vai sinnikkyyttä?

Sinnan sairastelusta on nyt kohta kuukausi ja fyysisesti Sinna on kunnossa. Tai no, niin hyvässä kun mitä nyt voi olla. Painoa voisi olla vielä vähän enemmän ja lihasjumit voisivat kadota, mutta noin niin kuin muuten. Kaiken kaikkiaan pidettiin parin viikon treenitauko ennen kuin lähdettiin taas hallille katsomaan missä kunnossa liikkeet olivat. Ja nehän olivat ihan hukassa. Siihen päälle sitten vielä Oilin kurssikerta, missä todettiin perusasennon oikean paikan kadonneen kuin pieru Saharaan. Puhumattakaan keskittyeestä mielentilasta, mikä se semmoinen on? Kotitreeniin ahkerasti perusasentoa, sekä muutaman askeleen seuruuta. Hemmetti kuinka vaikea se onkaan löytää se oikea asento! Varsinkin kun olen selvästi antanut Sinnan olla pikkukoirana vähän turhan edessä. Nyt se on vaan kitkettävä pois.

Kuka on pikkukoira? Minäkö?

Siinä sitten koulutushuumassa käytiin Sinnan kanssa kerran Oilin paikallaolokurssilla. Oli aihetta mennä, voisi mennä jatkossakin. Vaikka Sinna on varma paikallamakaaja, niin ei häiriötreeneistä ja käskyjen kuuntelemisista porukassa ole koskaan haittaa. Näiden treenien tekemättömyys näkyi ja taas sai lisätreenattavaa.

Lauantaina sitten oli se koe, minne osallistumista vähän kyllä mietin. Tulosta oli turha lähteä hakemaan, mutta jospa sitä kisajännitystä menisi hoitamaan. Ja niin mentiin. Vaikka edellisenä iltana ei jännitys tuntunut, niin jotenkin se sitten siellä taustalla pulputteli kun yöllä heräsin kolmelta painajaiseen joka valvotti seuraavat kolme tuntia. Onneksi aamulla sai vielä lisää nukuttua. Yön aikana oli tullut kivasti lunta, joka harmillisesti jo aamulla muuttui loskalöllöksi. Koepaikalla oltiin hyvissä ajoin, onneksi, sillä kisat olivat etuajassa. Tähän kokeeseen otin käyttöön uudenlaisen lähestymissuunnitelman: ennen oman luokan alkua Sinnan kanssa hieman hallissa hengailua, jotta paikka tulee tutuksi. Paikkikseen haen Sinnan suoraan autosta ja sen jälkeen takaisin auton, sitten hetki ennen omaa vuoroa halliin, pari perusasentoa ja kehään. Tuo suunnitelma onnistuikin aika hyvin, enkä tehnyt paniikkihengailua. Ainoastaan tuli kiire hakea Sinna, kun vessassa jonottaessani oli ilmoitettu luokan alkua ja sieltä tullessa meitä jo odoteltiin. Kiireellä Sinna hakemaan ja kehään. Kehässä meni hyvin, Sinna ei mennyt muiden käskystä maahan. Katsoin että toinen kyynärä ylös ja tyhmänä en antanut toista maahan käskyä lähtiessä, vaikka säännöt sen sallisivat.

Piilosta tullessa yllätys oli melkoinen, kun kehässä Sinna istui surkeana selkä köyryssä. Siinä kohtaa en vielä osannut ihmetellä, ajattelin vaan että korjasi asentonsa sitten istumaan. Ensimmäinen kerta muuten kun Sinna on noussut paikkamakuussa istumaan! Ennen meitä oli pari koiraa, niin vein Sinnan autoon toppatakkinsa alle ja ehdin siinä katsella kehän kulkua. Kiva, kun kerrankin ei ollut perinteinen järjestys, vaan mentiin tällä: seuruu, ohjattu, tunnari, metalli, kaukot, ällä, luoksetulo ja ruutu.

Oman vuoron lähestyessä hain Sinnan, tein pari perusasentoa ja laitoin pötköttämään. Paitsi että, ei käynyt pötkölleen. Laitoin uudestaan ja sitten kävi. Siitä kehään. Seuruu meni hyvin, perusasentotreeni oli tehnyt tehtävänsä. Ainoastaan peruutukset epäonnistui, silti 9. Ainut numero minkä muistan :D

Sinnan mielipide kylmässä nököttämisestä. Jurputijurputi.

Ohjattu oli ihan kiva, mitä nyt mälvästi. Siitä alkoikin sitten alamäki. Tunnari oli muuten kiva, oman haistettuaan nappasi heti ja lähti tulemaan metrin verran, sitten pysähtyi laittamaan tikun päreiksi. Argh. Metallinouto oli taas jälleen kerran suuri YÖK. Otti, tiputti, otti, tiputti, otti. Miljoona käskyä väliin. Kaukoissa tekniikka oli kiva! mutta vika paikallaolo meni istumiseksi, siitä kaksoiskäsky maahan. Tuon tiesinkin että saattaa tapahtua, Sinna on tarjonnut nyt down-käskyllä tuota istumista. 

Siitä ohjattuun, liikejärjestyksenä maahan-istu. Ei mennyt ekalla maahan, kaksoiskäsky. Muuten taisi olla ihan kiva. Luoksetulo, meni maahan, mutta kun pääsin kutsupaikkaan niin istui puolittain. Ja sitten tuli se käsimerkin huono puoli - Sinna aivasti juuri siihen aikaan kun annoin merkin, eikä nähnyt sitä. Pitää varmaan harkita takaisin äänikäskyyn siirtymistä. Ruutuun meni kivasti, mutta sielläkään ei mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan. Kaikenlisäksi olin totaalisesti unohtanut säännöissä sen, että pitää kertoa etukäteen laittaako koiran suoran maahan vaiko seisomisen kautta. No, eipä sitä edes kysytty. Että semmoinen koe. Mutta hei, en jännittänyt!

Kehästä ulos tultua alkoi valkenemaan koko asia. Sinna seisoi kuin katkarapu, selkä köyryssä, jalkoja nostellen. Kylmä. Huolimatta siitä, että kyseessä oli hallikoe, niin ulkoilman loskamöskä oli kastellut ja kylmettänyt. Jäähdyttelylenkilläkään Sinna ei meinannut päästä rentoon kävelyyn. Sillä välin kun odotin luokan loppua, kävi Pete ajelulla Sinnan kanssa, jotta auton sai lämpimäksi (ja Sinna oli kiedottuna toppaBottiinsa).

Hankin uuden putken kameraan, joten kuvailu on ollut taas kivaa. Kummasti se valovoimaisempi putki innostaa :D

Mutta ehkä ensimmäistä kertaa oli oikeasti semmoinen olo, että pitäisikö sitä vaan luovuttaa ja harrastaa harrastamisen iloista. Toisaalta, se että on tavoitteita, on kiva juttu. On se harrastaminenkin kivaa, mutta kiva on nähdä niitä tuloksiakin. Mutta välillä sitä vaan tuntuu että sitä päätä hakkaa seinään saman asian kanssa. Mutta minkäs sille voi, välillä mua jännittää niin että jalat menee alta, joten kai Sinnallakin on oikeus olla menemättä maahan kun on paha olla. Huolimatta siitä, että Sinnalla oli vaikeaa, niin pystyttiin tekemään kuitenkin mielentilallisesti ihan kiva setti. Joten ehkä me vaan nyt kaivetaan sinnikkyys esiin ja jatketaan. Perhanan tunnari, me vielä saadaan se onnistumaan!

Sunnuntaina Sinna sitten olikin tosi jäykkä. Eilispäivän kylmettyminen ja ulkona oleva pakkanen ja tuuli vaikeutti taas, takapää oli tosi jäykän oloinen. Hieroin itse sitten illalla ja se tuntuu helpottaneen, tänä aamuna kulku oli taas parempaa. Onneksi viikon päästä Sinna pääsee fyssarin käsittelyyn, joten avataan ne syvemmätkin lukot. Talvi on kivaa aikaa, kunhan näihin pakkasiin taas tottuu. 

Sinna ja talvi ei ole parhaimmat kaverit. Sinna voisi viettää koko talven peiton alla.