Perjantaina oli seuran agivuoro, joka tuntui menevän niin penkin alle kun koko päivä oli mennyt. Perjantai 13.päivä, pitää jatkossa pysyä varmaan kotona. Agissa mikään ei tuntunut onnistuvan ja eniten jurppi se, ettei Sinna selvästikään kyennyt menemään putkeen kun vieressä oli puomin ylösnousu. Jankattiin urakalla eikä mikään tuntunut onnistuvan. Siihen vielä päälle omat huitomiset niin argh, hermot meni. Oli tarkoitus mennä vielä toinenkin kierros agilityä, mutta ulkona liukastelu teki osumaa jo ennestään vaivalloiseen nilkkaan, joten päätin jättää loput liidot väliin.
Liitämisen sijaan käytin tehokkaasti loppuajan tokoiluun. Tokopuolella oli valmiina ruutu, matalilla keltaisilla kartioilla. Koska tuollaiset kartiot ovat vieraat, niin otin helpotetusti ja lähetin parin metrin päästä. Hienosti meni. Pidensin matkaa, koko ajan meni hienosti laukalla. Alueella oli häiriönä hienosti pari kapulaa ja kartiota, jotka eivät aluksi vaikuttaneet Sinnaan mitenkään. Viimeinen ruutuunlähetys oli yhden kapulan ohitse. Sinna meni kapulan ohi, palasi ottamaan kapulan suuhun ja juoksi sen kanssa ruutuun. Tämän jälkeen ruutuun lähetykset eivät onnistuneetkaan, ihan kuin koko ruutua ei olisi ollut olemassa. Mitä tästä opin? Ruutuun lähetyksien kanssa pitää olla tarkkana toistokertojen kanssa. Ja ehdottomasti enemmän häiriöesine treeniä, oli hirmu hyvä juttu kun niitä siellä palloili!
Ruudun lisäksi alokkaan hyppyä, joka onnistui hienosti lukuunottamatta sitä että Sinna istahtaa juuri kun menen vierelle. Tämä ongelma tosin on liikkeestä seisomisessakin, joten sitä pitää hioa erillisenä. Muuten itse liikkeestä jättämiset sujui hyvin, samoin kuin luoksetuloksin. Luoksetulon kanssa kokeilin äänellistä ja äänetöntä pysäytystä, yllättäen käsimerkillinen oli parempi. Itseasiassa aivan hemmetin hieno :D Paikallaoloa häiriön alaisena, kun Tero harjoitteli Siran kanssa keppejä aivan vieressä. Lopuksi vielä leikin tunnarikapulalla, joka meni tunnarikapulan pirstoamiseksi ja samalla vaivuin epätoivoon koko kapulan kanssa. Hitot, ei me avointa luokkaa pidemälle koskaan päästä.
Sunnuntaina onneksi alkoi tuntua siltä että ehkä me joskus vielä päästän jonnekkin ylempään luokkaan. Päätin että naksutan Sinnan pitämään tunnarikapulaa etuhampailla, ei piru vie pääse sitä puremaan. Muutaman erehdyksen ja ärähdyksen jälkeen homma alkoikin toimia ja Sinnalta tuli hienoja nostoja. Hyvin lyhyitä aikoja vielä, mutta hirmu hyviä. Tästä innostuneena kaivoin kapulan esille. Nättiä pitoa edessä, vaihdoin siihen että lin itse polvillani ja Sinna sivulla, alakautta kapulan antoa. Tosi nättiä pitoa. Aluksi meinasi pureskella kun tavoitteli katsetta muhun, mutta hiffasi kuitenkin idean että pitää katsetta alempana. Nyt vaan pienin pienin askelin eteenpäin, niin uskaltaa toivoakin että kyllä tää juttu onnistuu.
Jotta ei olisi mennyt aivan täysin pitotreeneiksi, niin kyllä me perusasentoakin jankattiin. Sitä ei varmaan voi koskaan jankata liikaa. Askelisiirtymiä taas eteen, taakse ja sivulle. Aina vaan onnistuu paremmin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti