Kuulumisia pidemmältä ajalta

Kirjoittelu on jäänyt nyt ihan totaalisesti väliin kiireiden ja yleisen kaaoksen takia. Pitää ihan miettiä että mitäs kaikkea tässä on tehtykään. Mutta kaikkein tärkeintä, Milja täytti 9 vuotta 3.6.!

Viime viikon tiistaina kävimme Miljan kanssa Espoon eläinsairaalassa Anne Muhlen vastaanotolla. Koska neurologisista perustutkimuksista ei saanut tietoa missä on vika ja minkälainen, päädyttiin ottamana magneettikuva. Ja magneettikuvasta löytyi syy Miljan selkäkipuihin. L7/S1 välilevy on rappeutunut, pullistuu spinaalikanavaan alhaalla ja aiheuttaa cauda equina kompressiota, oikea hermojuuristenoosi. Hoidoksi suositeltiin leikkausta, mutta keskustelun jälkeen päädyttiin hoitamaan konservatiivisesti. Miljan iän takia en halua altistaa leikkaukselle, varsinkin kun konservatiivisella hoidollakin on saatu hyviä tuloksia aikaan. Käytännössä tämä siis tarkoittaa jatkuvaa fysioterapiaa, sekä akupunkiota.

Nyt perjantaina kävimme fysioterapeuttimme Patricia Hirnin kanssa keskustelemassa jatkotoimenpiteistä. Lihaskuntoa pitää pitää yllä, sitä ei kuitenkaan saa kasvattaa. Akupunktioaika pitää varata heinäkuulle, elokuussa on taas fysioterapia. Heti kun vedet lämpenevät niin uintihoitoa. Portaat ja kaikenlainen hyppiminen on kiellettyä. Eli nyt hoidetaan tila kivuttomaksi. Kipulääkekuurillahan Milja nyt on, eli kipua ei kärsi. Muutenkin on nyt tuon fyssarikäynnin jälkeen toiveikas olo tulevaisuudesta. Pahimmillaanhan pelkäsin että nyt on tullut Miljan aika päästä pois, mutta onneksi sekä eläinlääkäri että fysioterapeutti vakuuttivat mut siitä että se vaihtoehto ei ole ajankohtainen. Eli nyt Miljan kanssa lenkkeillään lyhyitä lenkkejä usein, jumppaillaan ja uiskennellaan. Ja toivotaan että tila vakautuu nopeasti. Onneksi nyt perjantain käynnillä Milja oli aika lupaavassa kunnossa, pahoja jumeja ei takapäästä löytynyt. Vasen puoli oli jumimpi, mikä on kyllä jännä koska puristunut hermojuuri on oikealla puolella. Kumma juttu.

Miljan kanssa on siis juostu erilaisissa tutkimuksissa, niin Sinna on saanut juosta vähän toisenlaisissa toimissa. Viime viikonloppuna oli luonnetesti Karkkilassa. Omat odotukset luonnetestin suhteen olivat hyvin sekavat, mietin pitkään että osaisinko yhtään aavistaa miten Sinna missäkin tilanteessa toimisi. En osannut. Kelkalla tuli ensimmäinen yllätys, kelkan sijaan Sinna oli kiinnostuneempi yleisöstä ja yleisössä istuneesta Maijasta. Vasta kelkan tullessa lähemmäs aloitti sille rähjäämisen. Kelkkaa seurannut hyökkäys meni ihan Sinnamaisesti, huomasi että Sinnan ei ole tarvinnut ottaa kantaa tilanteisiin vaan on luottanut siihen että mä hoidan homman. Haalari meni ihan jees, mutta tynnyristä paineistui selvästi ja se jäi sitten päälle. Oli tosi vaikea houkutella Sinnaa haistelemaan tynnyriä, varsinkin kun sen ympärille pörräsi kolme äkäistä ampiaista (tynnyri törmäsi talon kulmaan missä oli ampiaisen pesä). Tynnyrin jälkeinen pimeä huone oli myös jännä, tosin hyvin Sinna sai itsensä koottua sinne. Liikkui siellä varovaisesti, mutta tuli kuitenkin mun luo. 

Koko luonnetestin näkee tästä videosta:


Ja tässä vielä tuomarin selostus:


Kokonaisuudessa pisteitä siis 116, laukausvarma. Pehmeä koira, mutta sen minkä pehmeydessä häviää, niin korvaa taistelutahdolla. Pätevä possu :)

Tänään olikin sitten vuorossa oman seuran tokokoe. Ja voi kaameus sitä. Alokasluokka oli päivän viimeinen luokka ja jo edellisen luokan aikana alkoi satamaan. Meidän luoksepäästävyyden alussa se oli tihkua, mutta jo ennen paikkamakuuta tuli jo reilusti. Luoksepäästävyys osiossa Sinna oli jo tosi ahistunut, yritti vetäytyä mun selän taakse ja itki kamalasti. Käsittämätöntä, kuinka kasaan pieni koira voi mennä ja kuinka surkealta voikaan vaikuttaa. Jos olisin ollut fiksu, niin olisin lopettanut luoksepäästävyyden jälkeen. No, en ollut. Paikkamakuun alkaessa, irrotin hihnan ja sanoin maahan, Sinna vaan käpristyi enemmän sisäänpäin. Kolmannella käskyllä ampaisi kehästä ulos kohti tokokoppia, sieltä muutaman ihmisen syliin ja kun tulin lähelle niin sieltä autolle. Armahdin ja laskin sen kummemmin miettimättä autoon. Me ei siis olla koskaan treenattu tokoa vesisateessa ja se kyllä näkyi.

Paikkamakuut oli kahdessa ryhmässä ja niiden ajan mietin että onko järkeä jatkaa. Katselin kelin kehitystä ja sade hieman taukosi ennen meidän vuoroa, joten otin Sinnan autosta, leikitin lelulla ja nostatin fiilistä. Päätin sitten että mennään kokeilemaan ja se päätös kannatti. Huolimatta kaameasta alusta, Sinna teki tosi hyvää työskentelyä. Okei, johtuen lelunostatuksesta ja omasta alun epävarmuudesta hihnaseuraaminen oli ihan kaamea, poikittavaa ja perusasennot ihan persiillään. Muutenkin liikkeiden välissä hyppi kohti kainaloa, sitä lelua etsien. Hyppy-liike meni nollille kun ennen edes liikkeen alkua Sinna suoritti esteen itsenäisesti- siitä nolla. Teki kyllä täydellisen suorituksen siihen perään, mutta sitä ei lasketa. Itse olen kuitenkin hurjan tyytyväinen. Olosuhteet, minkälaisessa ei ole edes treenattu, täysin karsea aloitus koko kokeelle, silti Sinna jaksoi tsempata yksilöliikkeistä läpi. Tässä vielä pisteet osa-alueittain:

Luoksepäästävyys 10
Paikalla makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 8
Seuraaminen taluttimetta 9
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Luoksetulo 9,5
Seisominen seuraamisen yhteydessä 9,5
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 8

Yhteensä 135,5p. 

Eilen oli vielä semmoinen fiilis että jos tänään koe menee huonosti, niin lopetan koko tokon. No, ehkä tämä kerta saa anteeksi huonojen sääolojen takia ja en vielä luovuta. Nokka kohti uusia kokeita vaan.