tiistai 18. helmikuuta 2014

Toko on pop

Täytyy kyllä sanoa, että tää pelkkä tokoharrastaminen on tehnyt älyttömän hyvää meidän voittajaluokan liikkeille. Nyt kun on käynyt 2-3 kertaa viikossa hallilla treenaamassa, niin edistystä todellakin näkyy. Ikävä kyllä näkyy myös sitten niitä virheitä. Vai ovatko ne virheet olleet aiemmin, mutta nyt mun silmäni on tullut vaativammaksi ja näen ne virheet?

Eilen siis taas hallille yksin. Rakentelin ruudun ja viskelin ufoja ympäriinsä häiriöksi. Aloitettiin seuraamisella. Ja voi jösses meidän seuraaminen on levähtänyt (tai sitten ollutkin levällään). Kontakti pysyy hienosti, vire kestää pitänkin seuraamisen. Mutta se paikka. Edistää niin pahasti että vasemmalle käännökset on hankalia. Siispä ihan parin askeleen seuraamisia, palkka oikeasti kohdasta. Tähän pitää nyt myös panostaa, mutta ehkä tätä ei myöskään tarvi hinkata ihan joka kerta. Me kun yleensä aloitetaan treenit pelkällä seuraamisella..

Pitkät seuraamisrupeaman jälkeen kaukoja. Takapalkka, mutta etäisyys melkein sen 10 metriä. Ja hitsi että ne on nyt hienot! Hieman se takapalkka siellä takana houkuttelee, mutta hyvin Sinna pystyy keskittymään. Täysiä voittajansarjoja, paikallaan pysyen mutta sekatekniikalla. En viitsi alkaa muuttamaan vielä sekatekniikkaa pois, katsotaan ensin mitä tuomarit tuosta kisoissa sanovat.

Noudon palautusta ja sen kestämistä että kapula lentää ja vasta luvalla lähdetään. Kerran karkasi, sen jälkeen pysyi hyvin. Hirmuisella vauhdilla hakee, nopeasti nostaa, pientä pureskelua havaittavissa. En ottanut suoraan sivulle tuontia vaan palkka esiin jo nostosta, niin silloin pysyy suu hiljaa. Pitää nyt kotona tehdä niitä pitotreenejä.

Keskellä kentää oli sopivasti a-este, joten vein Sinnan sen taakse piiloon ja vein pallon ruutuun. Siten päästiin tekemään ruutua ilman että Sinna tiesi siellä olevasta pallosta. Valmistelusanalla varmistelin että katsoo varmasti oikeaan suuntaan. Käskystä lähti tuhatta ja sataa, hienosti kohti ruutua. Pari pallolle lähetystä, sen jälkeen täysin kisanomainen. Ei pysähtynyt paikka-käskystä, mutta maahan-käskystä meni maahan, oli hyvin keskellä ruutua. Tein kisanomaisesti loppuun, eli kävelin kolmion ja kutsuin sivulle. Superpäheästi teki. Nyt tuntuu että ruutu on sillä mallilla millä kesänä, eli hyvässä. Lopuksi vielä suoralähetys näkyvälle palkalle ruudussa.
Sinna kesäruudussa. © Mari 
Viimeisenä luoksetulon pysäytystä. Se pallon heitto on suoraan sanoen pelottavaa. Mä oon huono heittäjä ja Sinna kun näkee käsimerkin niin jää toljottamaan suoraan kohti lentävää palloa suu auki ja sitten se pallo pamahtaa päähän. Siispä pari toistoa siten että palkka takana, mutta pakko niitä suorapalloheittojakin on ottaa. Mun on vaan opittava heittämään. Mutta hyvällä mallilla tämäkin.

Nuo treenit laittoivat ajattelemaan että josko sittenkin sitä vielä ehtisi hallikisoihin. Mutta mutta. Ei saa nyt hätiköidä, hiljaa hyvä tulee. Sain jopa tehtyä listauksen että mitä vielä pitää treenata:
- tunnaria. pitää hankkia se ritilä asap
- häiriötä, ihmisten ja muiden koirien. Pitäisi kimppatreenejä saada!
- erilaisia ruutu- ja muita tötsiä. Nyt me tehdään aina niillä tutuilla omilla. Kisoissa ei ole omat tutut.
- metalli. Siitä piti tulla meidän jokapäiväinen kotitreeni ja kyllähän se näkyvillä nököttää. Harvoin treenataan.

Mutta ei nyt kuitenkaan ihan mahdoton urakka. Kyllä me vielä tää paketti kasaan saadaan!

2 kommenttia:

  1. Meistä saat toko-/häiriöseuraa, kunhan saadaa aikataulut natsaamaa!! Wiukin tarttee niitä, ja kimppapaikkiksia.
    Seuraamisessa Skippyn edistämisee/poikittamiseen yms. auttaa, kun kuurina tekee seuraamista, missä se oikeasti laitetaan töihin; paljon käännöksiä, rytmin vaihdoksia ja stoppeja, usein vielä ilman käskyjä, että joutuu oikeasti skarppaamaan. Ja jos "ei pysy mukana", niin huomautetaan suullisesti. Toki mun seuruu vinkkejä EI kannata kuunnella, ainakaan sen jälkeen jos on nähny mun koirat seuraamassa :D
    Ei kai kaukojen sekatekniikasta voittajassa/ kyläkisoissa niin rokoteta, jos koira lopussa kuitenkin on samassa kohdassa kuin alussakin...?! Kyllä me ollaan sekatekniikalla (ja pikku etenemälläkin) saatu EVL:ssa ihan kasia/ ysiäkin.

    VastaaPoista
  2. Joo, treenataan yhdessä! Yksin hallissa on niin hiljaista että seura on enemmän ku tervetullutta :D

    Meillä tuntuu Sinnan kanssa enemmän olevan ongelmana se, että sillä vaan on niin hillittömän hauskaa että se edistää sen takia. Pitäs tehdä tota äänetöntä juttua, jos se vaikka skarppais sen oikean paikan kanssa.

    No sitä mä oon ajatellutkin että eiköhän sillä sekatekniikalla saa ihan hyviä pisteitä. Lisäksi mä luotan siihen että tuomarit sokaistuu Sinnan söpöydestä eikä huomaa mitään tekniikkaa edes :D

    VastaaPoista