maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

Pääsiäisen keli oli kyllä mahtava, mutta onneksi tuo mahtavuus taitaa jatkua nyt vaikka arki taas alkoikin. Meinasin jo kirjoittaa että oltiin tosi aktiivisia koko pääsiäinen, mutta sitten tuli mieleen ne löhöhetket sohvalla ja totesin että en voi noin kirjoittaa. Sanotaanko että oltiin aktiivisia, mutta myös laiskoteltiin :D
Perjantaina käytiin ihan vain remmilenkillä. Silloin olin melkein talvitamineissa vielä ja hikihän siinä tuli. Vaatetta pitäisi vähentää, mutta toisaalta maa on vielä  kylmä, kymi hohkaa kylmää, ei sitä ihan kesävaatteissa pysty vielä liikkumaan. Ainakaan minä.
Lauantaina sitten taas treenitunnelmissa. Aamulla tosin oli sitä laiskotteluosuuttakin, kun pihalla vaihdoin kasviin multia ja koirat vaan oleskelivat pihalla. Iltapäivällä käytiin sitten ensin koirametsässä metsälenkillä, läheisellä ampumaradalla oli jonkin sortin treenit ja kamala pauke kävi. Sinnahan ei välitä äänistä, mutta selvästi kuunteli välillä että mitä tuo on. Koska en halua ottaa mitään riskejä että herkistyy äänille, niin päädyttiin tekemään lyhyempi kierros kun mitä oli tarkoitus. Siitä ajeltiin suoraan hallille, missä tehtiin hyppytekniikat ja luoksetulon pysäytystä. Hyppytekniikka on alkanut sujua tosi hyvin, mutta se luoksetulon pysäytys on nyt täysin pilalla. Sinna odottaa että näkee lentävän pallon, joten tehtiin siten että Pete heitti sivusta sen pallon Sinnan taakse. Ei tajunnut, mutta ehkäpä se ajan myötä... Kotiin päästyä otettiin Milja mukaan ja mentiin vielä veteraanilenkille. 
Näissä asennoissa Sinna nautiskeli pääsiäistä
Sunnuntai sitten oli se laiskottelupäivä. Piti sisällään elokuvia, hyvän kirjan ja suklaamunia. Käytiin me Miljan lenkki päivällä, mutta Sinnan metsälenkki jätettiin illemmalle. Mä en niin hirmuisesti tuosta kuumuudesta pidä niin sopi oikein hyvin. Näkyi se viileys Sinnassakin, kun onnellisena kirmaili ympäriinsä. Ei se lauantaina noin innokkaana juoksennellut.
Nyt tuli jo hiki
Maanantaina sitten taas oikeasti reippaita. Ainakin aamusta. Aamusta hallille treenaamaan tokoa ja samalla hyppytekniikat (mä varmaan muutan hallille kesäksi, siellä on ihanan viileää!). Rakentelin ensin ruudun ja laitoin ufotötsiä ympäriämpäri häiritsemään (eivät muuten enää häirinneet). Ensin muutama suora ruutuun lähetys. Tarkoituksena oli naksauttaa siitä kun menee ruutuun ja kääntyy keskellä mua päin, mutta se pirun naksutin oli kateissa. Mulla niitä naksuttimia sentään on varmaan 5 kpl, niin uskomatonta että en löytänyt yhtään treenikamoista... Tyydyin sen sijaan huutamaan VAU! oikeasta paikasta. Huomaa että on heitetty palkkaa, kun samantien alkoi kehun jälkeen pyöriä ympäriinsä ja etsimään sitä lentävää palkkaa. Heittämisen sijaan vein namin sinne ruutuun, muutamalla toistolla sain aikaan sen että pysyi nätisti siinä keskellä kehunkin jälkeen.
Liikkeestä maahanmenoa tehtiin myös, Sinna kun on hirmuisesti jäänyt seisomiseen kiinni tehotreenaamisen takia. Ihan kuuntelutreenillä, peruuttelin ja pyysin maahan, välillä seisomaan. Nami lensi aina oikeasta. Onnistuttiin saamaan korvat kuunteluasentoon ;) Lopuksi vielä noudot sekä puisella että metallisella. Puisen kanssa keskityttiin nätisti pitämiseen, metallin kanssa hauskuuteen. Lopuksi vielä hyppytekniikat ja sitten vaan leikittiin. Tuo hyppytekniikka on pakko jättää loppuun jos treenien ohessa tekee, se on selvästi niiiiiin rankkaa ajatella pienillä aivoilla että Sinna väsähtää.

Iltapäivällä käytiin vielä äidin luona syömässä, sieltä kun kotia päästiin niin Sinna oli aivan naatti. Aamupäivän treenit ja äidin luona ahkera keittiön vahtaaminen on selvästi rankkaa :D

Kuvat ovat lauantailta, kameran suljinta piti testailla kun on ollut ongelmia. Nyt onneksi toimi hyvin, ehkei sitä vielä tarvi huoltoon laittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti