maanantai 29. joulukuuta 2014

Vuosi pakettiin

Se olisi sitten vuoden viimeiset päivät menossa ja eilen oli myöskin vuoden viimeiset. Ja oikein hyvillä mielin voi tämän vuoden agilityuran lopettaa. Tuloksellisesti ei kummoiset kisat, ekalta radalta hylätty ja toiselta radalta 10 virhepistettä. Mutta se eka rata oli täysin puhdas, paitsi se yksi väärä putkenpää. Sinnan kanssa saa olla todella tyytyväinen siihen että mentiin rata ilman rimapudotuksia. Toisella radalla sitten niitä rimoja jo roiskittiinkin, heti tokalla esteellä eka ja aan jälkeen toinen. Oli kyllä mun mokia, en oikein saanut päätettyä alun ohjauskuviota ja vaihdoin sen rataantutustumisen viimeisillä sekunneilla toiseen. Ei olisi kannattanut. Mutta muuten kivaa, Sinna juoksi kovaa mutta oli ohjattavissa. Uusia kisoja päin!
Tammikuinen kuva, mutta sama vaatetus oli tänä aamunakin
Joulunakaan ei täysin laakereilla levätty, aattona käytiin ottamassa agilityä. Tokossa panostettiin lähinnä uusien tavaroiden ostoon, Sinna sai uudet ohjatun noudon kapulat, tunnareita sekä motskun. Lauantaina käytiin pikaiset aamutreenit tekemässä, kaukot huutaen, mutta seuraamisen pysähdykset tosi hyvin. Olisi siis pitänyt pidemmän aikaa juoksuttaa alussa, että kohellusinto on pois.

Tässä kohtaa vuotta on yleensä tullut katsottua mitä sitä tuli tehtyä ja mitä tavoitteita oli. Koska tavoitteet ei koskaan pidä, niin näköjään jo viime vuonna tajusin olla niitä juuri asettamatta. Tällä lailla kirjoitin viime vuonna:

Ensi vuodelle suunnitelmiksi totean vain ja ainoastaan että Sinna voittajaluokkaan tokossa. Agility menee omalla painollaan, terveitä ollaan jos ollaan. Miljan kanssa katsellaan päivä kerrallaan. 

Ja ainakin tuo ensimmäinen toteutui. Agility jatkoi omalla painolla menemistään ja suht terveinäkin on oltu. Miljan kanssakin meni hyvin, kilpparivaiva diagnosoitiin olleen aikoinaan virhediagnoosi, joten niistä lääkkeistä päästiin eroon. Joulukuun alun verikokeet näyttivät hyvältä, joten samalla lailla porskutellaan menemään.

Yhden tavoitteen menin jo tekemään ensi vuodelle, saa nähdä toteutuuko. Tokon tulevat sääntömuutokset tulevat voimaan 1.8.2015 ja päätin että Sinna saa TK3 tuloksen vielä vanhoilla säännöillä. Eli 7 kk aikaa saada kolme ykköstulosta, katsotaan miten käy. Muuten toivotaan vain onnellisuutta ja terveyttä, koko sakille.

Uutta vuotta mennään viettämään viime vuonna hyväksi havaittuun paikkaan, eli lentoaseman Hotelli Hiltoniin. Milja on saanut lupauksen että ei enää tarvitse raketteja pelätä ja siinä onnistuttiin viime vuonna, joten tänä vuonna sama juttu. Lisäksi itse pääsee hotelliaamupalasta nauttimaan, se on plussaa ;)


Onnellista Uutta Vuotta!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa uutta vuotta teille, ja kyllä te ne kolme ykköstä saatte kasaan <3

    VastaaPoista
  2. Mukavaa ja pelotonta Vuoden Vaihdetta sinne!! :)
    ...mullakin vähän sama ajatus, käydä Wiun kanssa tekemässä VOI1 ennen sääntömuutosta :D Tarttis varmaan vaan joskus treenatakin sen kanssa tokoa, heh.

    VastaaPoista