Pohdintaa

Flunssa on koettanut loppuviikosta lähtien iskeä päälle, mutta koska se ei nyt tunnu yltyvän pahemmaksi niin normaalisti ollaan touhuttu. Viimeisen Oilin yksärin jälkeen jäin pohtimaan niitä kaukokäskyjä ja niitä sitten kävinkin kotitreeninä läpi. Ja ihan päin seiniähän ne on. Sekatekniikka kun on opetettu, niin sitä ees sun taas liikkumista tulee. Mistä kaikki tuomarit ei kyllä tykkää. Ja joskus, vaikka palaa takaisin melkein samalle paikalle, niin se ei ole sama paikka. 10 cm on yllättävän paljon. 

Tekniikka siis syyniin. Enemmän Sinna toimii takajalat paikoillaan, mutta esimerkiksi seisomasta istuminen tapahtuu etujalat paikoillaan. Tätä lähdin sitten muuttamaan vaatimalla takajalkojen paikallaan pysymistä. Ajattelin jo opettaa uuden käskyn, olin aivan sormi suussa miten tapahtuu. Mutta siihen auttoikin yksinkertaisesti pieni käsimerkin muutos. Nyt uudella käsimerkillä Sinna siirtyy nätisti taakse istumaan. Hyvin sujuu läheltä tehtäessä, kauempaa tekniikka ei vielä kestä. Mutta treeniä ja kriteereistä kiinni pitämistä, niin hyvä siitä tulee.

Sitten seuraava ongelma tuli seisomisesta maahanmenossa. Taas meni sormi suuhun, mitenkäs se koira meneekään siitä maahan. Sinna menee down-käskyllä taaksepäin maahan. Jalat siis pysyvät paikallaan, mutta koska takapuoli menee taakse, niin sehän menee liikaa taakse. Pitää siis saada menemään suoraan siitä maahan, siten että se takapuolen linja pysyy paikallaan. Hitto että onkin vaikeaa, tässä meillä on vielä se sormi suussa että miten onnistutaan. Sinnahan ei opi sillä että namilla vie, pitää antaa itse tajuta. 

Ja sitten viimeisimpänä, meidän entinen bravuuri. Maasta seisomaan nousu. Osaa tehdä älyttömän nätisti, mutta eilen treeneissä katsottiin että siinä kohtaa vasen takajalka ottaa aina askeleen eteen - seuraavassa vaihdossa oikea takajalka siirtyy vasemman vierelle ja sitten koira onkin sen 10 cm eteenpänä. Tähän rehellisesti sanoen en usko että löytyy ratkaisua. Sinnalla kun se oikea takajalka on heikompi onnettomuuden seurauksena, niin en usko voivani vaatia sitä että ne jalat pysyisi tasan paikoillaan. Ehkä tämä on se kohta, missä totean että olkoot. Yritetään muuten kaukoista saada kauniit.

Muutenkin nyt on iskenyt vähän kriisiä treenin määrästä. Tai ei treenin määrästä, vaan treenattavien asioiden määrässä. Sinna kyllä osaa, mutta niitä osa-alueita on tehtävä että se paras isku pysyy yllä. Väistämättä käy niin että joku osa-alue vaan unohtuu. Nyt kun paljon treenataan tunnaria ja siinä ohella on ollut sitten luoksetulon stoppi ja ohjattu treenin alla, niin joku ihan perusseuruu unohtuu. Joo, kyllähän Sinna osaa seurata nätisti ja hienosti, mutta se tarkin osaaminen menee. Se taas näkyy väljissä täyskäännöksissä. 

Sitten kun huomaa vasta kokeessa, että joku asia on jäänyt tekemättä, niin tälläinen kisajännittäjähän nostaa siitä hirmuiset kierrokset. Näin kävi episten metallihyppynoudon kanssa. Ja turhaan se jännitys nousi, Sinnahan sen teki hienosti. Mutta ei tarvitsisi jännittää kun olisi edes kerran tehnyt. 

Kuitenkin, kokonaisia liikkeitä yritän välttää nykyään. Aiemmin treenasin enemmän kokonaisuuksia (ja pitäähän niitä treenatakin) ja sen huomasi sitten niissä pikkuasioiden leviämisessä. Oli se sitten kyse hitaasta istumisesta jättävissä tai vinoista perusasennoista. Nyt sitten tehdään pikkuasioita enemmän, ohjatussa oikean tuomisesta lelupalkalla ja tuonnit purematta erillisenä treeninä. 

Kaikesta "kriisistä" ja jännittämisestä huolimatta Sinnan kanssa on ihan hirmuisen kivaa ja palkitsevaa treenata. Olen nyt kaksi kuukautta malttanut tehdä sitä tyhjään lähettämistä lelulle lähettämisenä. Välillä pysäyttänyt ennen lelua ja välillä antanut juosta suoraan lelulle. Eilen tein ensimmäistä kertaa ihan täysin tyhjään lähetyksen ja Sinnahan juoksi. Käskystä pysähtyi. Tuli hirmuisen hyvä tunne - olen onnistunut jossain ja se onnistui kun tein maltilla. Maltoin jopa olla toistamatta sitä ruudun kanssa, mun malttamaton luonne olisi niin halunnut tehdä kokonaisen liikkeen :D Kai sitä on vihdoin uskottava että sillä malttamattomuudella ei pitkälle pötkitä. Asiat kun tekisi kerralla oikein, niin niitä ei tarvitsisi jälkikäteen korjailla.

Menipä pohdinnaksi. Onneksi meidän treenit ei mene miettimiseksi, me keskitytään Sinnan kanssa pitämään hauskaa ja naama hymyssä suin. Se on tärkeintä :)