sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Tokokokeilua

Taas jälleen kerran asioita, joista voisi miettiä että oliko järkeä. Tokokokeeseen meno, kun ei ole juurikaan treenannut. Tosin, koetin kovasti itselleni vakuutella että sen takia sinne kokeeseen mennään, että nähdään mitä pitää treenata. Ja hyvä niin.

Meidän vuoro oli puoliltapäivin, avoimessa luokassa ei ollut kuin kolme osallistujaa. Varma palkintopallisija siis ;) Pahin kuumuus oli väistynyt pilvien ja välillä puhaltelevan tuulen myötä. Sinna vaikutti varsin energiseltä, mutta lässähti sitten paikkamakuuseen mennessä.

Pisteet ja selitykset:

Paikalla makaaminen 6 - meni vasta toisella käskyllä (jo toinen koe missä keskittyminen harhailee!), nousi rapsuttamaan itseään aivan lopussa kun kävelin jo kohden. Jäi siitä istumaan.

Seuraaminen taluttimetta 8,5 - ei edistänyt jee! Mutta yhden pysähdyksen taisi seistä ja siinäkin sitten jäi haistelemaan ilmaa (?!?)

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 - liian hidas maahanmeno

Luoksetulo 7,5 - pysähdys saisi olla terävämpi ja sen jälkeen tuli hitaasti. Tosin siinä tuli varmaan mun moka, kun normaalisti käskytys multa menee tule-paikka-sivu, niin nyt kutsuin tule-paikka-tule.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 - musta tää tuntui tosi heikolta, olin varma että hipsii perään joten käskykin oli napakka. Hyvin jäi.

Noutaminen 7,5 - mälväsi, mutta mälväsi kunnolla vasta sivulla ollessa. Hieno vauhti hakiessa!

Kauko-ohjaus 8 - jälleen kerran keskittyminen prakasi. Jouduin todella painokkaasti sanomaan osan käskyistä, yksi meni kaksoiskäskyllä.

Estehyppy 7 - jäi seisomaan ja käskystä hyyyvin hitaasti istumaan. Oli taas jossain ihan muualla.

Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 153,5p, 2.tulos.

Ja mitä tästä jäi käteen? Joo, selvästikkin osaa kaikki liikkeet, siinä ei mitään. Mutta ei hitto kuinka häiriöherkkä Sipuli oli. Ihan kaikki liike, tuulenvirekin aiheutti pään kääntelyä. Ei ollut aikeissa lähteä mihinkään, mutta katse harhaili. Paikallamakuun rapsuttaminen oli hirmu harmi juttu, mutta epäilinkin että niin siinä voi käydä. Sinna on nyt jonkin verran kutissut, liekö syynä itikanpuremat vai joku ulkona kukkiva. Harmin paikka.

Eilen jo tulin siihen tulokseen että sm-kisojen jälkeen seuraavat kisat on vasta voittajassa, hitto minen jaksa tota avointa luokkaa tahkota. Voittajassa kun tulee kaikkea kovin kivaa. Nyt mielipide on ehkä vähän lientynyt. Syksyllä voisi miettiä voittajan korkkaamista, mutta jos tässä välissä tulee sopivia avoimen luokan kokeita niin miksei sitä osallistuisi jos mitään parempaakaan ei tule.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti