maanantai 6. huhtikuuta 2015

Fyssari, juhlintaa ja möllitokoilua

Pääsiäisloma aloitettiin tänä vuonna rauhallisesti. Torstaina olin aamulla pari tuntia töissä ja sitten ajeltiin Kouvolaan Patrician luo Sinnan hoitoa varten. Olinkin odottanut tätä käyntiä mielenkiinnolla. Mielestäni Sinna on ollut hyvässä kunnossa ja sitä se myös oli. Lukuunottamatta pieniä lihasjännitteitä selässä, Sinna oli aivan loistavassa kunnossa. Ei mitään kovaa jumia, ei vinoa rankaa saati kipeitä kohtia. Aivan upeeta. Nyt sitten katsotaan kun tässä aloitetaan agility, että mitä kroppa siitä sanoo.
Fyssaroinnin jälkeen on aina pari päivää rauhallista, joten torstain ja perjantain Sinna sai vain pötkötellä. Lauantaina sitten palattiin normaalirytmiin. No, ei aivan normaaliin, koska pitihän sitä pienet juhlat pitää. Sinna täytti 6 vuotta, aivan uskomatonta. Äskenhän tuo oli pieni possu, nyt jo kuusi vuotias! Ikä näkyy ainoastaan naaman harmaantumisena, muuten tuo on edelleen sama babyface.

Juhlinnan lisäksi tiedossa oli ihan treeniä tokon muodossa. Marin kanssa mentiin hallille ja mulla oli jopa suunnitelma mitä tehdä. Energiaa Sinnalla oli älyttömästi, huomasi parin päivän levon. Kuitenkin treenit sujuivat hyvin, Sinna kuunteli ja teki niinkuin pitikin. Käytiin läpi voittajaluokan liikkeitä, lähinnä tsekkailumielessä. Tunnarin kanssa otettiin vaan hyvää fiilistä ja vahvistettiin sitä palautusta.

Ja se syy minkä takia tehtiin vain tsekkailumielessä, oli sunnuntain tokoepikset A-qilityn hallilla. Aamulla käytiin reippaalla lenkillä, puolilta päivin lähdettiin sitten ajamaan Lahteen. Meidän vuoro oli kahden aikaan suunnilleen, vuoronumeroksi meille oli arvottu ensimmäinen. Tässä numerot, Oilin kommentit (kursiivilla) ja oma kertomus:

Paikalla makaaminen 8,5 (ennakoi ylösnousun)
- palatessani sivulla alkoi kunnon pärskinnän jolla sitten nousi ylös


Seuraaminen taluttimetta 8 (kiva perusseuruu, vinoja perusasentoja)
- vaikka juotin pikaisesti ennen kehään menoa, niin rohiminen jatkui. Mietin jo että pitääkö lopettaa kun välillä rohisi vieressä. Teki kuitenkin kivasti

Istuminen seuraamisen yhteydessä 9,5 (hyvä istuminen)
- oli just niinkuin pitikin

Luoksetulo 7 (alussa maahanmeno viiveellä, seisominen venyi, ennakoi, maahanmeno viiveellä)
- todella huono luoksetulo. Ei kuunnellut maahan-käskyä, lähti seisomisesta liikkurin käskystä ja tarvitsi kaksoiskäskyn maahanmenoon

Ruutu 9 (hyvä ruutu, vähän haisteli ruudussa)
- juoksi banaanina. en luottanut, joten seiso-käskyn olisin voinut antaa vähän myöhemmin.

Hyppynouto 8,5 (pureskelee kapulan, muuten ok)
- itse olin tyytyväinen, Sinnaksi vähän pureskelua

Metallinouto 9 (hyvä liike, voisi palata reippaammin)
- palautti ravilla

Tunnistusnouto 0 (pieni vinkaisu alussa, oma löytyi, mutta ei tuo)
- sama vanha ongelma. Jää epävarmuuttaan mälväämään. Jälkiviisaana olisi voinut todeta että tämän olisi voinut tehdä helpotettuna.

Kauko-ohjaus 9 (hyvät vaihdot, viiveellä alas alussa)
- sama alkuongelma kun yleensäkkin. Mutta vitsi mitkä kaukot ja vieläpä hiljaiset!

Kokonaisvaikutus 9, pisteitä yhteensä 229,5. 

Itselläni oli todella epävarma olo kokeen aikana, sekä sen jälkeen. Sinna tuntui jotenkin vaisulta ja vähän siltä että sitä pitää kalastella tekemään. Kuitenkin se oli näyttänyt aivan erilaiselta - Sinna oli kuulemma ollut todella keskittynyt. Eli nyt on se ongelma, että kun olen tottunut ylivireään Sinnaan joka riekkuu, niin tämmöinen keskittynyt, skarppi Sinna tuntuu aivan erilaiselta. Mun pitää saada videota tommoisesta suorituksesta, jotta saan oman päänupin kuntoon.

Muuten täytyy sanoa että olen tyytyväinen. Saatiin esiin ne ongelmat mitä meillä kokeissa on. Nuo ensikäskyjen kuuntelemattomuudet ja siitä johtuvat hitaat maahanmenot. Pieni haistelu liikkeiden välillä. Oman päänupin jännitys ja sen näkyminen kokeessa (kyllä, mä jännitin epiksiäkin!). Nyt saatiin Oilille näytettä mitä meille oikein tapahtuu kokeenomaisessa ja mitä se meille tekee. Huomenna mennään Oilin tokokurssille näitä ongelmia ratkomaan. Ja uskon täysin, että Oilin opissa me saadaan nuo vaikeat asiat kuntoon. Puhumattakaan tunnarista, se todellakin pitää nyt saada kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti